Romutuspalkkio on tervetullut autokannan uudistaja

Hallitus päätti osoittaa budjettiriihessä romutuspalkkiokampanjaan ensi vuonna 8 miljoonaa euroa. Kampanja tukee autokannan päästöjen vähentämistä ja parantaa autokannan liikenneturvallisuutta nopeuttamalla autokannan uusiutumista. Romutuspalkkiota kokeiltiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 2015. Kokeilu oli onnistunut. Se alensi selvästi kierrätykseen saapuneiden autojen keski-ikää ja lisäsi niiden määrää. Kierrätysjärjestelmän kautta kulkevien autojen kierrätysaste on Suomessa korkea, sillä romuajoneuvojen materiaaleista kierrätetään…

Continue reading

Audi uudistaa moottoreiden tehomerkinnät – tulevaisuudessa tehosta kertoo kaksi numeroa

  Merkinnät otetaan käyttöön maailmanlaajuisesti kaikissa moottorityypeissä • Uusi merkintä kertoo moottorin tehosta eikä iskutilavuudesta • Audi A8 on ensimmäinen malli, joka saa uuden tyyppimerkinnän Audi ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti uuden tavan merkitä autojen moottoritehot. Mallisarjojen nimet A1–Q7 pysyvät ennallaan, mutta mallisarjojen sisällä aiemmin käytetyt moottorimerkinnät korvataan kahden numeron yhdistelmillä. Uudet merkinnät ilmaisevat tehoa eivätkä iskutilavuutta ja ne…

Continue reading

DAF julkistaa uuden LF malliston

Uusi DAF LF – Pure Excellence Uudet voimansiirtolinjat takaamaan parhaan polttoainetalouden Uusi 3.8-litrainen PACCAR –moottori kaupunkijakeluun Nopeammat välitykset mahdollistavat alhaisemmat moottorin käyntinopeudet Allison –automaattivaihteisto on nyt saatavilla myös vahvimpaan 19-tonnin LF –malliin Ensiluokkaista päällirakentaja ystävällisyyttä Entistä laajempi valikoima tehdasvalmiita runkokiinnitys moduleita Tietyt akseliväli ja peräylitys vaihtoehdot niin umpikori kuin jätteenkeräys päällirakenteille Tyylikkäät päivitykset ulkoiseen muotoiluun…

Continue reading

MINI esittelee sähköautokonseptin Frankfurtin automessuilla

MINI Electric Concept avaa näkymän tulevaisuuden urbaaniin liikkumiseen säilyttäen ikonisen MINI-muotoilun ja mikroautomaisen ajotuntuman. MINI-sähköauto tulee tuotantoon vuonna 2019. ”Systemaattinen brändin ja valikoiman sähköistäminen on BMW Goupin strategian perusta. MINI Electric Concept on kiehtova katsaus sähköiseen MINIin”, BMW AG:n toimitusjohtaja Harald Krüger sanoo. Urbaani liikkuminen on syvällä MINIn DNA:ssa ja tälle perustuu myös MINI Electric Conceptin suunnittelu….

Continue reading

Työryhmä: Liikenteen päästövähennyksiin laajalla keinovalikoimalla

Liikenteen päästöjä halutaan vähentää tukemalla vähäpäästöisempää liikennettä, tekemällä vero- ja sääntelymuutoksia sekä parantamalla joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ja edistämällä liikenteen palveluistumista, toteaa parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä väliraportissaan 29. elokuuta 2017. – Esitetyillä toimenpiteillä lähdemme oikeaan suuntaan liikenteen päästöjen vähentämisessä. Tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoiset ja niiden saavuttamiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja ja aitoa sitoutumista. Päästövähennystoimet on pyritty kohdistamaan…

Continue reading

Helsinki-Vantaan lentoasemabussit kulkevat Neste MY uusiutuvalla dieselillä

Kuva: Finavia Kokonaan jätteistä ja tähteistä valmistettava Neste MY uusiutuva diesel on osa Finavian lentoaseman ilmasto-ohjelmaa. Neste MY uusiutuvaa dieseliä siirtyvät aluksi käyttämään aseman noin 20 lentoasemabussia, ja tuotteen käytön toivotaan laajenevan tulevaisuudessa. “Olemme nyt elokuussa painaneet hiilidioksidipäästömme nollaan ja saaneet korkeimman tason kansainvälisen ACA-sertifikaatin. Hiilineutraaliin operointiin on päästy hyödyntämällä uusiutuvia energialähteitä ja panostamalla uusiin, energiatehokkaisiin ja…

Continue reading

Auto-Ilves osaksi Autosalpa-ryhmää

Autosalpa jatkaa liiketoimintaa samalla merkkiedustuksella sekä Hämeenlinnassa että Hyvinkäällä Auto-Ilveksen entisissä liiketiloissa. Tänään tehdyillä kaupoilla Auto-Ilves Oy on siirtynyt osaksi Autosalpa-ryhmää. Auto-Ilves Oy:n liiketoiminta ja nimi ovat siirtyneet Autosalpa Oy:lle ja kiinteistöt Neris Holding Oy:lle. Koko Auto-Ilveksen henkilökunta jatkaa ns. vanhoina työntekijöinä Autosalpa-ryhmässä. Auto-Ilves Oy:n liikevaihto oli viime vuonna noin 35 miljoonaa euroa, ja sen…

Continue reading

Toyota-henkilöautoja rekisteröity Suomeen tänä vuonna jo yli 10 000 kpl

Toyota on tähän mennessä vuoden 2017 suosituin henkilöautomerkki Suomessa. Menestyksen erityisenä takaajana on ollut laaja hybridimallisto, jonka osuus Toyotan kokonaismyynnistä Suomessa on jo reilusti yli 40 %. Toyota on saavuttanut tänä vuonna vahvan henkilöautojen ensirekisteröintien johtoaseman yli 13 % markkinaosuudellaan. Merkin 20-vuotinen historia sarjavalmisteisten hybridiautojen valmistajana kantaa yhä voimakkaammin hedelmää: vuoden 2017 aikana hybridimallien osuus…

Continue reading

Savonlinja aloittaa HSL-liikennöinnin

Suomen elämänmakuisin bussiyhtiö Savonlinja aloittaa liikennöinnin pääkaupunkiseudulla. HSL on kilpailuttanut bussiliikennöitsijöitä elokuussa 2017 käynnistyvään liikenteeseen. Tarjouskilpailu 39/2016 koski yhteensä 95 bussia kahdeksassa eri kohteessa, joihin sisältyi Helsingin ja Vantaan sisäisiä linjoja sekä seutulinjoja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Useat tarjouskilpailussa mukana olleet linjat sisältyvät HSL:n hallituksen hyväksymään Koillis-Helsingin linjastosuunnitelmaan. Tarjouskilpailun liikenteestä Savonlinja-yhtiöihin kuuluva Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy voitti…

Continue reading

OPlta ensimmäinen valtakunnallinen liikkumisen palvelu: Kausiauton voi vuokrata kuukaudeksikin

Tänään saataville tullut OP Kausiauto on OPn ensimmäinen valtakunnallinen avaus liikkumisen palveluissa. Kausiauto tarjoaa kuluttajille ja yrityksille mahdollisuuden auton vuokraamiseen kuukausihinnalla lyhyeksikin ajaksi – esimerkiksi loman ajaksi, tilapäiseksi kakkosautoksi tai yrityksen alkutaipaleelle. – Liikkuminen on yksi OPn uusista liiketoiminta-alueista. Kausiauto-palvelu vastaa kuluttajien ja yritysten vaihtuviin liikkumisen tarpeisiin ja täydentää näin jo olemassa olevia liikkumisen palveluitamme….

Continue reading