Linja-autoliitto kiistää syytökset kilpailurikkomuksista

Kilpailu-ja kuluttajavirasto syyttää Linja-autoliittoa ja sen jäsenyrityksiä kilpailuoikeudellisista rikkomuksista. Linja-autoliitto kiistää syytökset.

–  Suhtaudumme vakavasti Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämiin väitteisiin, mutta emme ole yhtä mieltä viraston tekemistä tulkinnoista ja johtopäätöksistä.On hyvä, että asia selvitetään perusteellisesti markkinaoikeudessa. Liitolla ei ole asiassa mitään salattavaa, ja haluamme avata asiakirjat ja asian taustat avoimesti, sanoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston esittämät väitteet kohdistuvat Linja-autoliiton toimintaan joukkoliikennelain valmistelussa ja lain soveltamisessa vuosina 2008–2012. Linja-autoliitto pyrki tuolloin vaikuttamaan osana edunvalvontatyötään joukkoliikennelain valmisteluun ja lain alkuvaiheen erittäin sekavaan soveltamiseen.

–  Joukkoliikenteen markkinoiden avautuessa voimassaoleva lainsäädäntö ja sen käytännön soveltaminen oli viranomaisten taholta sisällöltään ristiriitaista ja jo annettuja linjauksia peruttiin toistamiseen. Linja-autoliitto ja sen jäsenyritykset joutuivat vuosien ajan toimimaan lainsäädännön ja sen tulkinnan osalta epäselvässä tilanteessa. Liittoa syyllistetään nyt jälkikäteen siitä, että lainsäädäntöä ei silloin osattu soveltaa oikein, Mäkilä kommentoi.