Liikenneturva: Puskurissa roikkuminen ärsyttää

Liikenneturva, kuva: Nina Mönkkönen
Liikenneturva, kuva: Nina Mönkkönen

Liikenneturvan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä kokee, että liian lähellä perässä ajaminen on lisääntynyt liikenteessä. Läheisyys perään myös ärsyttää. Puskurin karvaaminen kismittää kuljettajia enemmän kuin huonot tiet tai ylinopeutta ajavat.

Liikenneturva kerää vuosittain* tietoa ihmisten kokemuksista ja koetusta turvallisuudesta liikenteessä. Takapuskuria hiillostavat kuljettajat ovat liikenteessä yksi vaaraa, ärsytystä ja pelkoa aikaansaavista kestoaiheista.

”Liian tuttavallinen läheisyys edellä kulkevan takapuskuriin tekee omasta ajosta tempoilevaa, epätaloudellista ja rasittavaa sekä itselle että edessä kulkevalle. Äkkijarrutusten tapaisten yllättävien tilanteiden edessä omaa ajoneuvoa on myös hyvin vaikea saada pysähtymään ajoissa ilman riittävää turvaväliä. Liian lyhyt välimatka voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo toteaa.

Vaikka perässä roikkuminen sapettaa, vain hieman yli kuusi kymmenestä suomalaisesta pitää perässä roikkumista vakavana liikennerikkomuksena. Vakavammaksi rikkomukseksi liikenteessä koetaan muun muassa ajaminen väsyneenä ja punaista päin ajo polkupyörällä.

Noin neljäkymmentä prosenttia autoilevista myöntää syyllistyneensä lähellä perässä roikkumiseen edes joskus.

EAK_turvavali.090119

Jos huomaa edessä ajavien kulkevan lähellä toisiaan, kannattaa itse jättäytyä kauemmaksi letkasta.

Etenkin liukkailla ja huonolla kelillä on turvavälistä huolehtiminen tärkeää. Liukkaat kelit pidentävät jarrutusmatkoja ja heikon näkyvyyden kuten pimeyden tai lumi- ja räntäsateen aikana havainnointiin tarvitaan enemmän aikaa.

”Usein liian lyhyen välin syyksi manataan toinen autoilija, joka on kiilannut eteen ja syönyt turvavälin toiminnallaan. Jos ohittavan menopelin kuljettaja palaa kaistalle liian lähelle eteen, kannattaa ottaa jalka pois kaasupolkimelta ja omaa vauhtia höllentämällä palauttaa turvaväli ennalleen”, Vuoristo neuvoo.

Jos taas huomaa edessä ajavien kulkevan lähellä toisiaan, kannattaa jättäytyä kauemmaksi. Näin yllättävän tilanteen edessä itsellä on enemmän aikaa toimia.

”Kunnon välillä näkee mitä edessä tapahtuu ja on aikaa ennakoida tilanteita. Ajaminen on myös rauhallisempaa, tasaisempaa ja taloudellisempaa”, Vuoristo kannustaa.

*Tutkimuksen on Liikenneturvan toimeksiannosta suorittanut TNS Gallup Oy. Aineisto kerättiin joulukuussa 2015 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan haastateltiin 1658 henkilöä, joista autoilijoita oli 1290 eli 78 prosenttia.