Autoliitto: Lapset ovat taas liikenteessä – aikuinen, muista vastuusi

17076815845_a8d233b359_z

Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Koulujen alkaessa liikenteessä itsenäisesti liikkuvien lasten määrä lisääntyy. Aikuisten on syytä huomioida, että lapsi on liikkuva varoitusmerkki.

Peruskoulujen syyslukukausi käynnistyy valtaosassa Suomea tällä viikolla. Koulujen alkaminen tuo liikenteeseen paljon lapsia, jotka eivät ole aiemmin liikkuneet itsenäisesti. Autoilijoiden onkin tärkeää varautua siihen, että lapsi voi tehdä liikenteessä yllättäviä ratkaisuja.

Lapsi jää helposti piiloon pensaiden tai toisten autojen taakse. Autoilijan pitää muistaa lähestyä suojatietä varoen ja varautua aina pysähtymään. Suojatien edessä seisovan auton ohittaminen pysähtymättä on anteeksiantamaton teko.

”Pysähtyneen auton takana saattaa olla lapsi, vaikka ohittavan auton kuljettaja omasta mielestään näkisikin hyvin suojatielle”, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa.

Pieni koko vaikeuttaa myös lapsen omaa havainnointia. Maailma näyttää aivan erilaiselta lapsen silmin alhaalta katsottuna. Tätä aikuinen voi testata menemällä kyykkyyn vilkkaassa liikenneympäristössä, ennen tien ylitystä.

Ei kännykkää liikenteeseen

Siinä missä kännykän räplääminen ei kuulu auton kuljettajalle, ei lapsenkaan huomiokyvyn kapasiteettia tulisi kuormittaa liikenteessä kännykkään puhumalla, netissä surffaamalla, pelejä pelaamalla tai tekstaamalla.

Hyvä yleisohje on, ettei kännykkää käytettäisi liikenteessä liikuttaessa ollenkaan. Realismia kuitenkin on, että puhelin on nykyisin mukana lasten arjessa – myös liikenteessä.

”Lapselle tulisi painottaa, ettei kännykkää tarvitse kaivaa esiin samalla hetkellä, kun se alkaa soida – varsinkaan, jos samaan aikaan on ylittämässä tietä, valmistautumassa tien ylitykseen tai ajamassa polkupyörällä”, Vesalainen painottaa.

Lapsen tulisi etsiä turvallinen paikka, jossa puheluun voi vastata tai soittaa takaisin, jos se ylipäänsä on tarpeellista ennen kotiin pääsyä. Puhelimen käytön liikenteessä tulisi siis aina tapahtua paikallaan oltaessa, turvallisessa paikassa.

”Vastaavasti lasta lähestyvän autoilijan on oltava entistä valppaampana, mikäli hän näkee lapsen pitävän kännykkää kädessään”, Vesalainen muistuttaa.

Vanhemman tehtävä on sopia lasten kanssa kännykänkäytön pelisäännöt liikenteeseen. Erityisen tärkeää on, että aikuiset eivät unohda omaa esimerkkiään. Miksi lapsi ei käyttäisi kännykkää koulumatkallaan, jos näkee vanhempienkin ajavan autoa puhelin kädessään?