Autoveron vientipalautus ei avaa verotaivasta

Suomi joutuu EU-Komission vaatimuksesta muuttamaan leasingajan jälkeen maasta poisvietävien autojen autoverotusta ensi vuoden alusta. Julkisuudessa on liikkunut tietoja, joiden mukaan muutos on raju.  Autoala kuitenkin arvioi, että se ei mullista kerralla suomalaista leasingmarkkinaa – ei välttämättä edes pidemmässä juoksussa. Leasingvuokra määrittyy pääosin auton arvon aleneman mukaan. Mikäli autosta maksetaan täysi autovero, on siinä sama osuus…

Continue reading

Posti laajentaa elintarvikelogistiikkaan ja ostaa logistiikkayhtiö Veinen

Posti Oy ja Veine Oy ovat 1.6.2016 allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Posti Oy on aikeissa ostaa lämpösäädeltyyn logistiikkaan erikoistuneen Veine Oy:n koko osakekannan. Veine on kuljetus-, terminaali-, jakelu- ja varastopalveluja tarjoava kotimainen logistiikkayhtiö, jonka liikevaihto on noin 54 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 130. Veine on toimialallaan yksi merkittävimpiä toimijoita Suomessa. Posti on Suomen suurin…

Continue reading

Joensuun Veljekset Laakkonen Oy vuoden Subaru-liike Suomessa

Subaru Nordic AB on valinnut Joensuun Laakkosen ”Vuoden 2015 Subaru-jälleenmyyjäksi Suomessa”. Kunniakirja ojennettiin voittajaliikkeelle viime viikonloppuna Subaru-tapahtumassa Lontoossa. Subaru Nordic AB perusteli voittajan valintaa vahvalla Subaru-menestyksellä Joensuun talousalueella. Laakkonen ylitti asetetun myyntitavoitteen ja Joensuun alueen markkinaosuus oli kaksinkertainen maan keskiarvoon nähden. Lisäksi Subaru-lisävarustemyynti oli 35 % yli maan keskiarvon per myyty auto. ”Joensuun Laakkonen saavutti…

Continue reading

Toukokuussa rekisteröitiin 10 518 uutta henkilöautoa

Henkilöautojen ensirekisteröintien määrän ja yritysautojen osuuden kehitys (Trafi, Tilastokeskus, Autoalan Tiedotuskeskus) Toukokuussa rekisteröitiin 10 518 uutta henkilöautoa, mikä on 15,4 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Autoveron alennuksen vauhdittama myönteinen suuntaus autokaupassa jatkuu. Vuoden alusta lukien henkilöautoja on ensirekisteröity 54 709 ja viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna rekisteröintimäärä on 13,7 prosenttia suurempi. Uusia pakettiautoja rekisteröitiin…

Continue reading