Nokian Renkaiden testirengaspolitiikka ja -prosessi

NT_product-image_HKPL_R2

Yhtiö kertoi 24.2. Kauppalehdessä, että yhtiön toimintatavat rengastesteissä
eivät ole aina aikaisemmin vastanneet Nokian Renkaiden vastuullisia
toimintatapoja. Vaikka toimintatavat ovat vuosien varrella selvästi parantuneet,
yhtiön johto päätti syksyllä 2015 tehdä perusteellisen selvityksen asiasta.
Nokian Renkaat on selvityksen jälkeen varmistanut, että kaikki mahdolliset
testeihin liittyvät virheelliset toimintatavat on korjattu. Samalla yhtiö on
läpivienyt toimintatapojen tarkennuksen, jonka tarkoituksena on kaikessa
toiminnassa lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Tuotteet ovat turvallisia

Yhtiö korostaa, että sen renkaat ovat aina olleet turvallisia, siitä ei ole
missään tilanteessa tingitty.

Vuosien varrella on julkistettu useisiin alan toimijoihin, mukaan lukien Nokian
Renkaat, kohdistuvia epäilyjä tai todisteita testirenkaiden ja myynnissä olevien
renkaiden erosta. Tämä on johtanut testausprosessien asteittaiseen
parantumiseen. Alan merkittävimmät testaajat hankkivat renkaat rengasliikkeistä
ja tekevät uutuusrenkaille myös jälkitestejä. Näin on tapahtunut jo vuosien
ajan. Kun testimanipulaatiota tapahtui, testiin toimitetuissa renkaissa ja
asiakkaan lopulta saamissa renkaissa on ollut kyse ominaisuuserosta, ei
laatuerosta. Jotakin renkaan kymmenistä ominaisuuksista on pystytty testiä
varten parantamaan muutamalla prosentilla, jonkin toisen ominaisuuden
kustannuksella.

– Esimerkiksi Nokian Hakkapeliitta 8 on testattu yli 70 kertaa ja aina ilman
mitään manipulointia se on ollut testien kärjessä. USA:ssa testejä suorittaa
täysin riippumaton kuluttajaorganisaatio, joka on hankkinut aina testirenkaansa
suoraan liikkeistä. Yhtiön Pohjois-Amerikkaan suunniteltujen renkaiden osalta
testeihin vaikuttamista ei ole esiintynyt koskaan. Pohjoismaiden, Venäjän ja
Euroopan laajalevikkisten ammattilehtien testeihin on voinut luottaa jo vuosia.
Nokian raskaat renkaat eivät ole koskaan olleet osallisena minkäänlaisessa
testimanipulaatiossa, Lehtoranta sanoo.

– Mitkään yllämainitut asiat eivät poista aiempien, virheellisten tapausten
tuomittavuutta. Isossa kuvassa tärkeää on kuitenkin turvallisuus ja
autoilijoiden oma kokemus renkaan toimivuudesta. Meillä on miljoonia
renkaisiimme tyytyväisiä asiakkaita useiden sukupolvien ajalta.

Tuotteiden EU-rengasmerkinnät ovat luotettavia

Viranomaisten valvomat, renkaiden myyntietiketeissä ja verkkopalvelussa Nokian
Renkaiden ilmoittamat mittaustulokset tuotteen märkäpidosta, polttoaineen
kulutuksesta ja ohiajomelusta ovat aina olleet luotettavia.

Asiakkaat ovat voineet luottaa renkaisiinsa

Mikäli kuluttaja on hankkinut renkaat viime vuosina testituloksien perusteella,
hän on saanut kaupasta ominaisuuksiltaan testien tasoiset renkaat. Tuotteiden
hinta perustuu usean sukupolven aikana luotuun osaamiseen sekä tyytyväisten
asiakkaiden kautta hankittuun vankkaan markkina-asemaan. Yhtiö ei näe perusteita
asiakkaiden vahingonkorvauksille.

Julkinen keskustelu

Viime päivien aikana mediassa, lähinnä Suomessa, on ollut erilaisia
spekulaatioita Nokian Renkaiden antaman haastattelun jälkeen. Jutuissa ja
kommenteissa on ollut runsaasti asiavirheitä ja eri asioita on aiheettomasti
liitetty toisiinsa. Nokian Renkaat pyrkii osaltaan oikaisemaan syntyneitä vääriä
käsityksiä.

– Emme kuitenkaan pysty kommentoimaan kaikkea, esimerkiksi
julkisuudessa referoitujen sähköpostiviestien olemassaoloa, alkuperää tai
sisältöä, Lehtoranta toteaa.

Yhtiön saavuttama asema perustuu laajaan osaamiseen

Yhtiö haluaa tähdentää, että Nokian Renkaiden tuotteiden asema perustuu usean
sukupolven aikana kertyneeseen tietotaitoon, ääriolojen tuntemiseen,
huipputeknologiaan, tehokkaisiin prosesseihin ja erikoistuotteisiin, ei pelkkiin
automedioiden testeihin. Yrityksen kokonaismenestys perustuu tuotteiden lisäksi
esimerkiksi onnistuneeseen Venäjä-strategiaan, huippuluokan tuotanto-osaamiseen,
jatkuvasti laajenevaan jakeluverkostoon ja toimivaan logistiikkaan, henkilöauto-
ja raskaat renkaat -markkinasegmenttien tuntemiseen sekä osaavaan henkilöstöön.

– Pahoittelemme syvästi tapahtunutta. Haluamme olla kuluttajien ja asiakkaiden
luottamuksen arvoisia myös tulevaisuudessa. Tulemme pärjäämään testeissä
jatkossakin ja takuuvarmasti puhtain keinoin, toimitusjohtaja Lehtoranta sanoo.