Harrasteajoneuvot kokoontuvat Leppävirralle rock´n´roll hengessä

lb-summer-cruise-2018_markus-laakso

Markus Laakso

Toista kertaa järjestettävä LB Summer Cruise täyttää Leppävirran Vesileppiksen harrasteajoneuvoilla ja rock’n’rollilla tulevana lauantaina 1.6.2019. Upeita ajoneuvoja pääsee ihastelemaan paitsi hotellin piha-alueella, myös Leppävirran keskustan läpi kulkevassa Cruising showssa. Ravintolan iltatapahtumassa esiintyvät alkuperäinen Hurriganes-kitaristi Ile Kallio Black Devils-yhtyeineen ja Hurriganes-setteineen, sekä Johnny & the Dodgers, The Toreadors ja Brandy Rockers.

Vesileppiksen piha-alue on varattu paikalle saapuville harrasteajoneuvoille klo 12 lähtien, mutta varsinainen tapahtuma käynnistyy Cruising show’lla klo 16:00 alkaen. Viime vuonna vapaaehtoiseen letka-ajeluun osallistui yli 70 kulkuneuvoa, joten luvassa on varmasti mittava letka toinen toistaan komeampia jenkkiautoja ja muita päätä kääntäviä ajoneuvoja. Reitti kiertää läpi Leppävirran keskustan ja ajoneuvoja palkitaan neljässä eri luokassa: kaunein, erikoisin, lasten suosikki ja kaksipyöräinen. Yleisö voi äänestää omia suosikkejaan paikan päällä, voittajat julkistetaan iltaohjelman yhteydessä. 

Päivätapahtumaan on vapaa pääsy ja cruisingin ohessa luvassa on myös muun muassa myyntikojuja, takakonttikirppis, lasten pomppulinna sekä tietenkin kylpylähotellin ja Muumi -jääluolan palvelut. Vesileppiksen ravintolassa klo 20 alkavaan bänditapahtumaan liput maksavat 25 euroa.  

Tapahtuman aikataulut

  • 16–20 Cruising show. Letka lähtee Sport & Spa Hotel Vesileppiksen pihasta klo 17:00
  • 20.00 Brandy Rockers
  • 21.30 The Toreadors
  • 23.00 Johnny & the Dodgers
  • 00.30 Black Devils feat. Ile Kallio plays Hurriganes