Kaksi robottibussia aloittaa liikennöinnin heinä-elokuussa Helsingin Hernesaaressa. Kuva: Alain Herzog, EPFL.
Automaattiset pikkubussit tulevat Suomen kaduille tänä kesänä. Metropolian koordinoima hanke tuo robottibussit Helsinkiin, Espooseen ja Tampereelle. Kokeilun avulla kehitetään uusia ratkaisuja kaupunkiliikenteen globaaleihin haasteisiin.
Kaksi robottibussia aloittaa liikennöinnin heinä-elokuussa Helsingin Hernesaaressa, mitä juhlistetaan Hernesaaren rannassa 16. elokuuta. Bussit siirretään elo-syyskuuksi Espooseen ja loka-marraskuuksi Tampereelle.
“Kyyti on kaikille avoin ja ilmainen. Tavoitteena on tarjota suomalaisille yrityksille avoin kehitysalusta uusien vientiin tähtäävien tuote- ja palveluideoiden kokeilemiseksi”, projektipäällikkö Harri SantamalaMetropoliasta sanoo.
Yhdeksän henkilön piensähköbussi
Kustannustehokkaiden, vähäpäästöisten ja matkustajien tarpeet huomioivien piensähköbussien kuljetuskapasiteetti on 9 henkilöä. Robottibussit operoivat koekäytössä Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. Hanketta koordinoi ja busseja operoi Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Hankkeeseen osallistuva Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi myöntää kokeiluluvat turvalliseen tieliikenteen automaation kokeiluun. Kokeilujen kautta pyritään löytämään kaupunkiliikenteen sujuvuuden, turvallisuuden sekä matkustajien käyttökokemuksen kannalta parhaat lähitulevaisuuden sovelluskohteet automaattibusseille
Suomen lainsäädäntö on liikenteen automaation kehittäjien kannalta aito kansainvälinen kilpailuetu. SOHJOA-hankkeella siirretään tämä lainsäädännön etumatka ensimmäistä kertaa käytännössä automaatiota kehittävien yritysten sekä hankkeeseen osallistuvien kaupunkien hyödyksi.
”Automaattibussit liikenteeseen tuova SOHJOA-hanke on merkittävä lisäys Tampereen pitkäjänteiseen älyliikenteen kehittämiseen sekä tämän osaamisen tuomiseen esille kaupungin kaduille”, sanoo älyliikenteen kehitysyksikkö ITS-Factoryn Management Teamin jäsen, Tampereen kaupungin projektipäällikkö Mika Kulmala.
Autonomisen liikkumisen teknologiaratkaisujen edelläkävijäksi
SOHJOA-hankkeen päätavoitteena on luoda suomalaisille yrityksille aito mahdollisuus kehittää uusia tuote- ja palveluideoita, joita autonominen liikkuminen edellyttää tai mahdollistaa. Tavoitteena on saada Suomi vahvasti edelläkävijäksi autonomisen liikkumisen teknologiaratkaisujen alalla ja synnyttää uutta vientiliiketoimintaa näille yrityksille.
Hanke luo yritysten käyttöön ”innovaatioalustan”, eli toiminnallinen bussilinjan, johon yritykset voivat tuoda tuotteitaan kehitettäväksi ja kokeiltavaksi osaratkaisuina. Suomessa on vahvaa osaamista esimerkiksi konenäköön, älykkääseen reitittämiseen ja liikenteen talviolosuhteisiin liittyen.
”Kaupunkien innovaatioalustat tarjoavat startup -yrityksille hyvän mahdollisuuden saada merkittäviä referenssejä ja tosielämän kehittämiskokemuksia. Otaniemi pilottialueena ja sen kansainvälinen startup -yhteisö palvelun testaajina on oiva ympäristö liikenteen automaation innovatiivisten ratkaisujen testaamiselle”, sanoo elinkeinojohtaja Tuula Antola Espoon kaupungista.
Hanke lisää myös kaupunkien – kaupungin eri virastojen, kaupunkilaisten ja muun kaupunkiyhteisön – ymmärrystä liikkumisen murroksesta. Liikenteen automatisaatio ja palveluistuminen tapahtuu kansainvälisten teknologiayritysten ennusteiden mukaan hyvin nopeasti lähivuosina. Robottiajoneuvojen hyötyjä, haittoja, riskejä, edellytyksiä ja unelmia pitää etsiä ja kehittää yhdessä koko kaupunkiyhteisön voimin.
Maailmalla vielä harvinaisia robottibusseja kokeiltiin Suomessa ensi kerran kesällä 2015 Vantaan Kivistön asuntomessujen yhteydessä. Nyt samanlaisilla EasyMile EZ10-busseilla siirrytään seuraavaan kehitysaskeleeseen – käyttötestiin tieliikenteessä. Kaksi robottibussia aloittaa liikennöinnin heinä-elokuussa Helsingin Hernesaaren alueen kaduilla.
Hernesaaren robottibussien avajaiset elokuussa
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri juhlistaa robottibussien tuloa avajaisissa 16. elokuuta Helsingin Hernesaaren rannassa.
”Helsinki haluaa olla kansainvälisesti tunnettu kehittämis- ja kokeiluympäristö uusille fiksuille tuotteille ja palveluille, kuten älykkään urbaanin liikkumisen ratkaisuille. SOHJOA-hanke on uusien liikkumisratkaisujen kehityksen kärjessä. Robottibussit voisivat tuoda ratkaisun moneen kaupunkiliikenteeseen liittyvään haasteeseen ja tarpeeseen. Toivotamme automaattiset bussit ja niiden ympärille teknologioita ja palveluja kehittävät yritykset ja tutkimustahot tervetulleeksi Helsinkiin kokeilemaan ja kehittämään!”, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri sanoo.
Espooseen syksyksi ja Tampereelle loppuvuodeksi
Helsingin jälkeen bussit menevät Espooseen elo-syyskuuksi ja loka-marraskuuksi Tampereelle, jossa ne operoivat aina ensilumiin asti. Keväällä 2017 kokeilut jatkuvat.