Suomen Tieyhdistyksen hallitus on nimittänyt yhdistyksen toimitusjohtajaksi tekniikan tohtori Nina Raitasen 1.9.2015 alkaen.
Raitanen toimii nykyisin Aalto-yliopistossa tietekniikan yliopistolehtorina. Ennen yliopistoaikaa hän oli t&k –päällikkönä ja innovaatiopäällikkönä Destia Oy:ssä sekä sitä ennen liikenne- ja viestintäministeriössä ylitarkastajana toimien lähinnä EU-asioiden parissa.
-Otan mielihyvällä vastaan mahdollisuuden siirtyä Tieyhdistyksen palvelukseen. Uskon, että taustastani ja osaamiseni nimenomaan tietekniikassa, tutkimus- ja tuotekehityksessä ja pedagogiassa on hyödyksi Tieyhdistykselle, sen jäsenille ja sidosryhmille.
Tieyhdistyksen nykyinen toimitusjohtaja Jaakko Rahja jatkaa yhdistyksessä erikoisasiantuntijana toiminnan painpisteenä yksityistieasioiden kehittäminen, mihin tehtävään Rahja siirtyy aloitteestaan oltuaan toimitusjohtajana yhdistyksessä 20 vuotta.
-On innostavaa vaihtaa pitkän toimitusjohtajakauden jälkeen uusiin haasteisiin varsinkin, kun seuraaja on henkilö, joka on alan todellinen asiantuntija. Meillä on hyvä pohja edelleen kehittää yhdistyksen toimintaa.
Tieyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha Marttila iloitsee, että Suomen Tieyhdistys yleishyödyllisenä yhteisönä on askel askeleelta kehittynyt arvostetuksi ja merkittäväksi toimijaksi.
-Uskon, että Nina Raitanen tuo jälleen uuden sykäyksen yhdistyksen asiantuntemukseen ja toimintaan. Hän ja muu henkilökunta yhdessä ovat vahva tekijä kehittämään suomalaista tiealaa.