Euroopan vähäpäästöisimmäksi automerkiksi kahtena vuotena peräkkäin luokiteltu (JATO Dynamics) Renault haluaa jatkaa ponnisteluja puhtaamman liikenteen puolesta.
Liikenteen päästöjen alentamiseen autokantaa uusimalla tähtäävät romutuskampanjat ovat toimineet eri maissa erinomaisesti, näin myös Suomessa juuri päättyneessä valtion tukemassa romutuskampanjassa, jossa Renaultin markkinaosuus oli lähes kuusi prosenttia. Kaikkiaankin Renault myynti Suomessa on ollut viime vuodet vahvassa kasvussa. Viime vuonna Renaultin myynnin kasvu oli 58,8 % edelliseen vuoteen verrattuna ja tänä vuonna kasvu on ollut edelleen huikeat 55,9 % ja myös kappalemääräisesti mitattuna Renault on markkinoiden kolmen suurimman kasvajan joukossa.
Renault on myös mukana Pariisissa 30.11. – 11.12 järjestettävässä YK:n kansainvälisessä COP21-ilmastokokouksessa, jossa Renault-Nissan allianssi mm. tarjoaa kokouksen käyttöön 200 sähköautoa. Ilmastokokouksen alla Renault haluaa tukea vähäpäästöisten autojen suotuisaa kehitystä edelleen, myös Suomessa. Renault onkin varannut Suomen markkinoille määräerän vähäpäästöisiä, enintään 120g päästöillä olevia Clio-, Captur- ja Kadjar-malleja ja aloittaa oman romutuskampanjan. Asiakas saa virallista romutustodistusta vastaan 1500 euron hyvityksen, kun hankkii loppuvuoden aikana uuden Renault henkilöauton, jonka CO2 päästöt ovat enintään 120 g.