HAUSKA JA HUIPPUKETTERÄ PIENI AUTO
Renault on ottanut arkailemattoman askelen sytyttääkseen uudelleen sen ainutlaatuisen hengen, joka teki alkuperäisestä Twingosta menestyksen suuren yleisön keskuudessa. Kaksikymmentä vuotta ensimmäisen mallin esittelyn jälkeen kolmannen sukupolven Twingo on uudistettu alusta loppuun saakka. Tuloksena on hauska, huippuketterä pieni auto ja originaalin hyväntuulisuuden paluu, kaikki tämä värikkäässä ja monipuolisesti yksilöitävässä kokonaisuudessa.
Pienten ja innovatiivisten Renault-autojen pitkässä sarjassa uusi Twingo on loistava esimerkki Renaultin osaamista tällä alueella. Uusi Twingo pohjautuu innovatiiviselle takamoottoripohjalevylle, joka tarjoaa kiistattomia etuja kaupunkiautolle, esimerkiksi kääntösäde, joka on vain 4,30 metriä. Yksi Twingon erinomaisuuksista on myös näkyvyys ulos autosta, se on luokkansa parhaitten joukossa. Uusi Twingo on 10 cm lyhyempi kuin edeltäjänsä, mutta matkustamo on kuitenkin 33 senttiä pitempi.
FIKSU JA NEROKKAAN TILAVA
Uuden Twingon uniikki alustarakenne on mahdollistanut viisiovisuuden ja monipuolisen muunneltavuuden, joiden ansiosta Twingossa matkustaa pienistä ulkomitoista huolimatta mukavasti neljä aikuistakin. Se on myös ainoa pieni auto, jolla on kapasiteettia kuljettaa vaikkapa ruotsalainen kirjahylly, kaksi akustista bassoa tai NBA koripalloilija pitkin pituuttaan, koska kuorman suurin pituus voi olla 2,31 metriä!
Uusi Twingo on ainoa pieni auto, jossa on nerokas älypuhelimia hyödyntävä navigaatiolaitteiston tarjoava R&GO-järjestelmä,
PIENI, VAHVA JA TURVALLINEN
Uusi Twingo kehitettiin yhteistyössä Daimlerin kanssa ja suunnittelussa kiinnitettiin erityisesti huomiota laatuun ja turvallisuuteen. Uusi malli valmistetaan Novo Meston tehtaalla Sloveniassa, jossa on tehty merkittäviä investointeja jotta Renaultin ja Daimlerin laatuvaatimukset tulevat täytettyä.
TWINGON HENKI ON TULLUT TAKAISIN
Uusi Twingo noudattaa alkuperäisen mallin henkeä tämän päivän Renaultin muotoilustrategiaan istutettuna. Uutuuden henki, spirit, on Twin’Z ja Twin’Run -konseptiautoista tuttu. Twingon henki kertoo värikkyydestä ja leikkisyydestä.
Lyhyt keulaosa ja pyörien sijoittaminen mahdollisimman lähelle kulmia tekee uudesta Twingosta pienen ulkomitoiltaan (vain 3,59 metriä, 10 senttiä lyhyempi kuin edeltäjä) mutta peräti 2,49 metrin akseliväli antaa mahdollisuuden suureen matkustamoon.
RAIKAS VALIKOIMA VÄREJÄ
Neljä energistä ”pop”-väriä (Dragee sininen, Flamme punainen, Eclair keltainen ja Cristal valkoinen) sopivat täydellisesti Twingon optimistiseen luonteeseen. Lisäksi on saatavilla värit Pacifique sininen, Etoile musta ja Cappuccino ruskea. Byebye harmaat päivät! Uusi Twingo tulee erottumaan massasta myös sillä, ettei yhtään harmaansävyistä väriä ole tarjolla.
PUHUTTELEVA ULKONÄKÖ
Uudesta keulaosastaan ja merkin muotolinjoista huolimatta, uusi Twingo on helppo tunnistaa hiukan nenäkkään persoonallisuutensa ansiosta samaan Twingo-sukuun kuuluvaksi alkuperäisen esikuvansa tavoin. Konepelti on taitettu sivuistaan ajovalojen yläpuolelta. Pyöreät päiväajovalot muodostuvat neljästä kirkkaasta LED-pisteestä. Leveä, matala ilmanottoaukko antaa uudelle Twingolle puhuttelevat kasvot.
KOMPAKTI OLEMUS
Uuden Twingon hallitsevia muotoilupiirteitä on hartialinja, joka ulottuu korin koko pituuteen ja muodostuu vielä silmiinpistävämmäksi pyöräkotelon yläpuolella. Mallista riippuen se saattaa saada korostuksekseen graafisen teippauksen. Autossa on vakiovarusteena takaspoileri, joka tasapainottaa sen olemusta ja tekee autosta pitemmän näköisen.
Ensimmäisen kerran mallin historiassa uudessa Twingossa on viisi ovea, vaikka sitä ei ensi silmäyksellä huomaakaan, sillä takaovien avauskahvat on kätketty. Kaksi lisäovea tekee viimeisimmän sukupolven mallista yhä muuntautumiskykyisemmän. Korin väriset puskurit ovat vakiovaruste ja Suomen mallistossa yksinkertaisesti yksi varustetaso, joka edustaa kansainvälisen mallisto suosituinta keskitasoa.
HYVÄNTUULINEN, VÄRIKÄS MATKUSTAMO
Kuljettajan ympäristö on hauska ja voimaa antava urheilullisen ilmeensä ja ohjauspyöränsä sekä selkeän kojelautamuotoilunsa ansiosta. Kojelautaa hallitsevat suurikokoinen nopeusmittari ja keskelle sijoitettu näyttöruutu. Kojelauta on muotoiltu muistuttamaan moottorirataa ja se voidaan valita myös sinisenä, punaisena tai mustana.
Sisäpuolen viimeistely perustuu mustan ja valkoisen kontrastiin. Mittaristoryhmän, ohjauspyörässä olevien säätimien ja ilmatuloventtiilien ympäristö sekä ovipaneelit ovat valkoiset kontrastina muulle matkustamosisustukselle
Yhtenäisillä niskatuilla varustetut etuistuinten verhoilussa on yksinkertainen kuvio ja värilliset raidat (punainen, sininen tai harmaa) jotka korostavat istuinten päällysten muotoa ja jatkuvat pehmusteissa ja selkänojissa.
Twingoon on myös valittavissa kolme eri sisustusväriä (sininen, harmaa tai punainen).
YKSILÖITI: TWINGO KAIKKIIN MAKUIHIN
Uuden Twingon yksilöinti lähtee laajasta korin värien valikoimasta. Henkilökohtaisuutta voidaan tehostaa, korostaa graafisilla teippauksilla ja sisätilojen koristeluilla. Uusi Twingo voidaan sovittaa kaikkiin makuihin, ”maskuliiniseen” tai ”feminiiniseen”, vaihtoehtona voi olla myös ”zen”, ”sporty” tai jopa ”vintage”, grafiikoiden inspiraatio on paljolti peräisin Renault 5:n linjoista ja raidoista.
Yksilöinti on tehty mahdollisimman helpoksi, korin viimeistely sanelee ulkoiset ja sisäiset koristeluelementit.
YKSILÖINTIMAHDOLLISUUKSIA
Ulkoisia koristekohteita ovat esimerkiksi ovipeilien kehykset, ilmanottoaukon viimeistely ja kylkisuojien muotolista. Sisäosia voi lisäksi muokata omanlaiseksensa valitsemalla kolmesta eri värivaihtoehdosta mittariston ja säätimien kehyksiin sekä ohjauspyörään.
Lisävarusteena on saatavissa myös tehdasasenteinen elektronisesti toimiva aurinkokatto, joka tarjoaa etu- ja takamatkustajille 71 cm:n pituisen ja 68 cm:n levyisen panoraamanäkymän taivaaseen.
Kaiken kaikkiaan uuden Twingon persoonallisuus perustuu Renaultin vahvaan osaamiseen yksilöllisten ja hauskojen pienten autojen historiassa. Tällaisia kaikkialla maailmassa tunnettuja suosikkeja ovat olleet Renault 4CV, Renault 4 ja Renault 5.
KETTERYYS JA NÄPPÄRYYS: MYÖS KAUPUNKIAJO ON NYT MIELLYTTÄVÄÄ
Ei riitä, että uusi Twingo on kompaktimpi kuin edeltäjänsä, innovatiivinen takamoottoriratkaisu tuo huomattavan joukon etuja taajama-ajossa.
YLLÄTTÄVÄN KETTERÄ: KÄÄNTÖSÄDE VAIN 4,3 METRIÄ
Ainutlaatuinen ketteryys on merkittävimpiä etuja uuden Twingon takamoottoriratkaisussa. Ratkaisulla on saatu lyhennettyä auton etuosaa. Kääntösäde on vain 4,3 m. Ketteryysetu tulee esiin ahtaissa olosuhteissa ja tietenkin pysäköintitilanteessa. Käytännössä se tarkoittaa myös sitä, että uusi Twingo tekee U-käännöksen metrin pienemmässä tilassa kuin suurin osa sen kilpailijoista. Yhtenä ansiona Twingon ketteryydessä on se, että sen etupyörät kääntyvät peräti 45 asteen kulmaan, normaali asteluku kaupunkiautoissa on 30.
Twingon taakse, auton pitkittäiselle keskilinjalle, sijoitettu moottori on kallistettu 49 asteen kulmaan, se on takapyörien etupuolella ja tuettu De Dion -tyyppisen takajousitukseen. Taakse sijoittaminen on poistanut MacPherson -tyyppiseltä etujousitukselta lukuisia rajoitteita, ja uudessa Twingossa on näin entistä tarkempi ohjaustarkkuus ja kehittyneempi ohjaustehostin verrattuna Twingo II:een.
YMPÄRISTÖÄ HALLITSEVA AJOASENTO
Uudessa Twingossa kuljettajalla on ajoasento vailla vertaa. Uudistetun matkustamon ansiosta kuljettaja istuu korkealla ja hallitsee ympäristöään. Lyhyt keulaosa ja laaja tuulilasi tuovat luokkansa parhaitten joukossa olevan näkyvyyden, joka on erityisesti kaupunkiajossa korkealle arvostettava seikka.
KOTONAAN MYÖS MAANTIELLÄ
Uuden Twingon uusi rakenne ja tekniikka saavat aikaan myös tasapainoisemman painojakautuman. Painosta 45 prosenttia on etupyörillä ja 55 takana, etuvetoisessa mallissa suhde oli 70/30.
Pitkän akselivälin ja lyhyiden ylitysten ansiosta uusi Twingo on dynaaminen, luotettavan tehokas kaikissa olosuhteissa. Se käyttäytyy kuin etuvetoinen, eikä yliohjaa. Kuljettajalta ei vaadita erityistaitoja sen ajamisessa. Auton tasapaino on optimoitu 22 mm:n läpimittaisella kallistuksenvaimentimella edessä, mallista riippumatta. Etujousituksen täsmällisyys saa auton kääntymään helposti kadunkulmissa. Käytös on hyvin ennakoitavissa, vaikka kuljettaja haluaisi käskeä sitä hiukan kovempaakin. Samaan tapaan kuin missä tahansa uudessa autossa, ESP-järjestelmä korjaa kaarrelinjan hätätapauksissa.
Toinen uuden Twingon tasapainoeduista on se, ettei ollut tarpeellista koventaa jousitusta. Suunnitteluinsinöörit onnistuivat saavuttamaan ideaalisen kompromissin mukavuuden ja tehokkuuden välille erinomaisesti vaimennustehon ja erityisen mukavan ajon yhdistävien iskunvaimentimien avulla.
TÄYSIN UUSI, VAPAASTI HENGITTÄVÄ SCe 70 MOOTTORI:
TALOUDELLINEN JA IDEAALINEN MOOTTORI KAUPUNKIKÄYTTÖÖN
Tämä vapaasti hengittävä 999 cc:n moottori tuottaa 70 hv 6000 kierroksella ja on erityisen joustava taajamakäyttöön huippuväännön ollessa 91 Nm. Lähes 90 % vääntövoimasta on käytettävissä 1000 kierroksesta lähtien, mikä tarkoittaa pienempää vaihtamistarvetta ja lisääntynyttä ajomukavuutta. Tämän moottorin sammuttaminen vahingossa on lähes mahdotonta liikkeelle lähdettäessäkin.
Se on edullinen hankkia ja käyttää, yhdistetty polttoaineen kulutus on 4,2 l/100 km* ja CO2 päästöt 95 g/km Stop&Start -toiminnon mallissa. Moottori on varustettu mäkilähtöavustimella ja siinä on viisivaihteinen manuaalivaihteisto.
KILPAILUKYKYISET KÄYTTÖKUSTANNUKSET
Uusi Twingo on edullinen auto käyttökustannuksiensakin osalta. Pienet polttoainekustannukset ja ketjulla toteutettu jakokoneisto tuovat omalta osaltaan edullisuutta. Öljynvaihtoväli on joko vuosittain tai 20 000 km:n välein suoritettava toimenpide. Akku, samoin kuin jäähdytysnesteen, tuulilasin pesunesteen ja jarrunesteen täyttöaukot on sijoitettu konepellin alle. Niihin pääsee näppärästi käsiksi liu’uttamalla konepeltiä 22 senttiä eteenpäin.
Moottoriin pääsee käsiksi, esimerkiksi öljyn lisäämistä varten, kätevästi nostamalla tavaratilassa kuudella käsin avattavalla ja suljettavalla ruuvilla toimivan äänieristyslevyn ylös.
Renaultin moottorispesialistit loivat menetelmän, jolla moottoria voidaan laskea 150 mm, jotta huolto- ja pienet korjaustoimenpiteet voidaan tehdä ilman moottorin irrottamista korista.
FIKSU PIKKUAUTO
R & GO® : FIKSU ÄLYPUHELIMEN JA AUTON YHDISTÄVÄ JÄRJESTELMÄ
R & GO® on yksinkertainen, mutta fiksu järjestelmä, joka yhdistää käyttäjän älypuhelimen autoon nerokkaalla tavalla. Järjestelmä on vakiovaruste Suomen mallistossa.
Älypuhelimeen ladattava R & GO ® -sovellus on veloituksetta uuden Twingon omistajien ladattavissa ja se saa aikaan automaattisen yhteyden auton radion ja älypuhelimen välille.
Kuljettajan käyttöön tulee kuvakkeellinen valikko, jonka avulla saadaan aikaan neljä käyttäjäystävällistä, intuitiivista toimintoa: navigointi, puhelin, multimedia ja ajotietokone.
NELJÄ KÄYTÄNNÖLLISTÄ TOIMINTOA
Käyttäjän älypuhelimen näytössä näkyy käyttäjäystävällisesti neljä isokokoista toimintoa:
- Navigointi (Copilot® Premium) : Offline’ 3D navigointi ladattuna älypuhelimeen siten, että se on jatkuvasti saatavilla, vaikka verkkoa ei olisi käytettävissä
- Ajotietokone (Renault eco-driving eco2 -ohjelma, mittaristoa täydentävä lisänäyttö (mm. kierroslukumittari), e-käyttöopas
- Musiikki (radio, internet radio, artistin ja kappaleen nimen näyttö (levy ID))
- Puhelin (Kontaktit, Bluetooth®…)
TARKKA, KUSTANNUSTEHOKAS OFF-LINE NAVIGOINTIJÄRJESTELMÄ
R & GO® sisältää integroidun GPS Copilot® Premium -navigointijärjestelmän. Käyttäjän etukäteen älypuhelimeensa lataamat 3D kartat ovat käytettävissä myös ”off-line”-tilassa. Sen johdosta 3G tai 4G yhteyttä ei tarvita navigointiin eli navigointi toimii myös alueella, missä puhelinverkoston kattavuus ei ole käytössä.
Toiminto sisältää Active Traffic™ tiedot, ääniohjauksen, Clear Turn™ kaistaopastuksen hankalissa risteyksissä, nopeudenvalvonta-kameravaroitukset, nopeusrajoitusmuistutukset. Lisäksi R & GO® tarjoaa käyttäjälle mahdolli-suuden ladata kartat veloituksetta 12 kk:n ajan Active Traffic® palvelun kautta.
PUHELIN: SOITTAMINEN YKSINKERTAISTA, JOTTA KATSE PYSYY TIESSÄ
R& GO® -järjestelmä on suunniteltu yksinkertaiseksi, jotta kuljettajan katse pysyy tiessä. Puhelimen hakemisto on käytettävissä yksinkertaisesti kahden klikkauksen päässä. Saapuvat tekstiviestit voidaan lukea ääneen SMS-To-Speech toimintoa hyödyntäen (Android käyttöjärjestelmät).
AJOTIETOKONE: ÄLYPUHELIMESTA TOINEN MITTARISTO
Twingo pystyy kommunikoimaan R & GO®-sovelluksen välityksellä. Bluetooth® yhteyden välityksellä kuljettajan on mahdollista saada käytännöllistä lisätietoa kuten kierroslukumittarin tiedot sekä Renault Driving eco² -toiminnot taloudellisempaan ajoon.
MUSIIKKIA MUKAAN
R & GO®:n avulla voi kuunnella radiota, älypuhelimeen ladattuja soittolistoja tai internet-radiota. Myös USB yhteys on käytettävissä
MUITA FIKSUJA TOIMINTOJA
- « Song ID »: älypuhelin tunnistaa automaattisesti soitettavan kappaleen nimen kuten myös artistin nimen.
- Find my car- Löydä Twingo:.Älypuhelimen paikallistamistoiminnon ansiosta R & GO® sovellus muistaa automaattisesti minne auto on viimeksi pysäköity. Tämä pysäköintipaikka voidaan laittaa kohteeksi älypuhelimen navigointiin ja puhelin neuvoo reitin auton luo kävellen.
- Yksilöitävä kotisivu voi samanaikaisesti näyttää kahta eri toimintoa. Kuljettajalla on aina tarvitsemansa tieto kätevästi silmiensä edessä.
LYHYEMPI ULKOMITOILTAAN, MUTTA SISÄLTÄ SUUREMPI
ENEMMÄN TILAA MATKUSTAJILLE
Yksi uuden Twingon suurimmista eduista on tila, jonka se tarjoaa matkustajilleen. Lyhentämällä konepeltiä ja viemällä pyörät korin kulmiin, saatiin koko tila matkustamokäyttöön.
Uuden Twingon matkustamo on 33 senttiä pitempi kojelaudasta takaluukkuun, vaikka auto on ulkomitoiltaan 10 senttiä edeltäjiään lyhyempi. Tämä merkitsee myös, että Twingolla on luokkansa paras koko/matkustamon tilavuus suhde. Auton akseliväli on 2,49 metriä ja auton kokonaispituus 3,59 m.
Uudessa Twingossa on erinomaiset matkustajatilat sekä edessä että takana. Pääntila on 85,5 cm, polvitila takana on yksi luokkansa parhaista – 13,6 cm.
AINOA KAUPUNKIAUTO, JOHON MAHTUU 2,31 METRIÄ PITKÄ TAVARA – JOPA AIKUINEN TAKAISTUIMELLA
Myös matkatavaroiden kuljettaminen luonnistuu muuntumiskykyisellä Twingolla. Lattia on tasainen, 50/50 osissa taittuvat takaistuimet ja etumatkustajan istuimen selkänojan taittuminen eteenpäin tekevät jopa 2,31 metrin pituisen kappaleen kuljettamisen mahdolliseksi. Samanaikaisesti takaistuimella mahtuu matkustamaan aikuinen henkilö.
Kun moottori sijaitsee tavaratilan lattian alla, ei se valtaa 219 litraiselta tavaratilalta lainkaan tilaa. Sama koskee pyörien koteloita, ne eivät tule tavaratilan puolelle, ja kun 50/50 suhteessa taittuvat takaistuimien selkänojat käännetään pois tieltä, on hyvällä lastauskorkeudella varustetulla tasalattiaisella matkatavaratilalla mittaa 1,35 metriä
JOPA 52 LITRAA SÄILYTYSTILAA MONEEN KÄYTTÖÖN
Tavaratilan lisäksi uudessa Twingossa on roppakaupalla muutakin säilytys/kuljetustilaa. Erilaisten säilytyslokeroiden osalta Twingo on jälleen luokkansa kärjessä. Tarpeelliset, erikokoiset ja eri puolille autoa sijoitetut lokerot ja hyllyt ovat kokonaistilavuudeltaan peräti 52 litraa.
EDESSÄ
- Kolme erilaista hansikaslokeroa – avonainen, kannellinen tai irrotettava kankainen laukku – näiden tilavuus 5 ja 6 litran välillä, riittävän kokoinen vaikka tablettitietokoneelle
- Irrotettava lokero keskikonsolin alaosassa, tilavuus 2.6 litraa
- Ovilokerot, kunkin tilavuus 3 litraa
TAKANA
- Etuistuinten välissä oleva lokero: 2 litraa
- Takaovien säilytystilat, joissa laukkukoukut, tilaa molemmissa kahdelle 1.5 litran pullolle – ennennäkemätöntä tilaa tässä kokoluokassa.
- Säilytysverkot takaistuinten alla. Tilaa: 29 litraa
PIENI, VAHVA JA TURVALLINEN
PASSIIVINEN TURVALLISUUS: UUDEN TWINGON HUOLELLISESTI SUUNNITELTU KORIRAKENNE VIEN AUTON LUOKKANSA KÄRKEEN.
Renaultin perinteiseen tapaan, uusi Twingo on suunniteltu täyttämään tiukimmat vaatimukset aktiivisen ja passiivisen turvallisuuden alueilla. Sen korin suunnittelussa on otettu huomioon uusimmat vaatimukset myös jalankulkijaonnettomuudet silmällä pitäen.
VAHVISTETTU ALUSTA VAIMENTAMAAN ISON MÄÄRÄN ENERGIAA
Uuden Twingon rakenteissa on huomioitu moottorin taakse sijoittamisen vuoksi tapahtuneet muutokset ja tietenkin myös hyvin lyhyen keulaosan sekä lyhyiden etu- ja takaylitysten aiheuttamat vaatimukset. Auton korin pitää kyetä vaimentamaan etutörmäyksen voimaa ja myös energiaa, joka syntyy taakse sijoitetun moottorin massasta.
Vaihteistotunneli, kynnykset ja ovien tukirakenteet on suunniteltu kestämään voimakkaita törmäyksiä säilyttämällä matkustamon ryhdissä sekä etu- että takatörmäyksissä. Tämän saavuttamista uuden Twingon suunnittelijat ovat käyttäneet rakenteissa huippunykyaikaisia suurlujuusmateriaaleja.
Takamatkustajien turvallisuus on taattu parannetun tukikehikon avulla, jotka yhdessä ympäröivän korikehyksen kanssa muodostavat suojaseinän erottamaan moottorin matkustamotilasta. Energian vaimentaminen on saatu aikaan tarkasti suunnitelluilla alustan ja korirakenteiden törmäysvyöhykkeillä, jotka sitovat törmäystilanteessa energian hallitusti korirakenteisiin. Kuten etuosassa, myös takaosan turvakehikko on valmistettu kestämään törmäykset jopa 80km/h saakka.
• Sivutörmäystilanteessa uuden Twingon matkustajien suojana on B-pilarin muuttuvatiheyksinen rakenne, joka vaimentaa ja ohjaa matkustamoon kohdistuvat muodonmuutokset tehokkaasti ja saa aikaan optimaalisen matkustajaturvallisuuden.
• Täyttääkseen jalankulkijaonnettomuuksien turvallisuusvaatimukset, uusi Twingo on varustettu Noryl muistitoiminnallisella muovisella konepellillä ja etulokasuojilla. Ne muodostavat iskua vaimentavat alueet, joissa ei ole kovia osia, ja jotka pehmentävät päähän ja lantioon kohdistuvia iskuja. Puskuri on varustettu 150 mm:n paksuisella vaahtovaimentimella pehmentämään iskua, jos se osuu jalankulkijan sääriluuhun.
TURVALLISUUSOMINAISUUDET
• Aikuisten turvallisuus: Uudessa Twingossa on neljä turvatyynyä – kaksi etuturvatyynyä ja kaksi kaksitoimista pää/rintakehä sivuturvatyynyä. Turvallisuutta on kehitetty etuturva-vöiden esikiristimillä ja kuormanrajoittimilla sekä takaturvavöiden kuorman rajoittimilla. Etuistuinten pääntuissa on piiskaheilahdus-suoja. Uuden Twingon etuovissa on myös paineentunnistimet ja B-pilareissa on kiihtyvyystunnistimet.
• Lasten turvallisuus: Lasten turvallisuuden maksimoimiseksi uuteen Twingoon voidaan asentaa selkä menosuuntaan lastenistuin kolmelle istuimelle. Takaistuimissa on kolmen pisteen ISOFIX-kiinnitysjärjestelmä ja yläkiinnityspiste tavaratilassa.
AKTIIVINEN TURVALLISUUS: AJAMISEN APULAITTEET – ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ TURVALLISUUTTA TÄMÄN LUOKAN AUTOISSA
Uusi Twingo kykenee myös pienentämään onnettomuusriskiä uusilla vakiovarusteena olevilla apulaitteilla ja -järjestelmillä: ABS ja siihen liittyvä hätäjarrutusavustin, ESP, turvavöiden muistutusvalo joka istuinta varten, nopeudenrajoitin (vakionopeussäädin lisävarusteena), samoin kuin rengaspaineiden seurantajärjestelmä ja mäkilähtöavustin.
ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISEMINEN
Kaistavahti lisäämään aktiivista turvallisuutta
Kaistavaroittimen kamera on sijoitettu taustapeilin taakse tuulilasin sisäpuolelle. Se tarkkailee koko ajan ympäristöä, ja jos auto poistuu ajokaistaltaan vilkkua käyttämättä, se huomauttaa tilanteesta varoitusäänellä. Näin järjestelmä ehkäisee tahattoman kaistalta poistumisen..
Mäkilähtöavustin helpottaa liikkeelle lähtöä
Tämä järjestelmä aktivoituu automaattisesti, kun kuljettaja pysäyttää auton alustalle, jossa vähintään kolmen asteen kulma. Liikeelle lähdettäessä järjestelmä pitää auton paikoillaan kahden sekunnin ajan. Kuljettajalla on juuri sopivasti aikaa siirtää jalka kaasupolkimelle ja lähteä liikkeelle sulavasti.
RENAULT JA DAIMLER: KAHDEN KUNNIANHIMOISEN VALMISTAJAN HEDELMÄLLINEN YHTEISTYÖ
Uusi Twingo jakaa uuden pohjalevyn tulevien kaksi- ja nelipaikkaisten Smart-autojen kanssa.
Uuden Twingon suunnittelu alkoi vuonna 2008. Kolmesta tutkimusten alaisesta suunnitelmasta valittiin takamoottorinen vaihtoehto. Se tarjosi lukuisia etuja uudelle modernille kaupunkiautolle. Sellaisen projektin kustannukset osoittautuvat kuitenkin liiketaloudellisesti liian suuriksi.
Sitten Renault yhdisti voimansa Daimlerin kanssa, joka oli samanaikaisesti pohtimassa kaksi- ja nelipaikkaisten Smart-autojensa tulevaisuutta. Syyskuussa 2010 allekirjoitettiin kahden brändin välinen yhteistyösopimus, joka koski pienen takamoottorisen auton suunnittelua.
Samalle uudelle pohjalevylle valmistettavien autojen synergiaedut olivat huomattavat. Investointien jakaminen avasi ovia uusille teknisille ratkaisuille suunnittelussa ja valmistuksessa.
Tinkimättömästi suunnitellut ja valmistetut autot ovat samanaikaisesti taloudellisesti kannattavia ja tehokkuudessaan luokkansa johtavia autoja, joissa erityishuomio on kiinnitetty laadukkuuteen. Esimerkiksi pelkästään maalaustyön uudistamiseen Novo Meston tehtaalla investoitiin 45 miljoonaa euroa, jotta kummankin yhteistyökumppanin laatuvaatimukset tulivat täytetyksi.
TWINGO MALLISTO SUOMESSA
Mallisto Suomessa on yksinkertainen. Yksi moottori ja yksi varustetaso:
SCe 70 Expression S&S 13 190 € (sis.autovero)
Twingo myynti käynnistyy tulevana viikonloppuna näyttelyssä 6.- 7.9.2014.