Taksiliiton uusi toimitusjohtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Timo Koskinen (51) on aloittanut tehtävässään elokuun alussa. Aikaisemmin Koskinen on työskennellyt Taksiliiton hallintopäällikkönä ja muun muassa A-Vakuutuksessa.
Timo Koskisen mukaan 70 vuotta tänä vuonna täyttänyt Taksiliitto on perinteinen, mutta ajassa täysin elävä ja suomalaista henkilöliikennettä jatkuvasti kehittävä liikenteen ammattilainen. Koskisen mukaan taksiala on kyennyt uusiutumaan ja kehittämään toimintaansa useilla esimerkillisillä hankkeilla, joista koko suomalainen liikennesektori voi ottaa mallia pärjäämiseen haastavan ja muuttuvan toimintaympäristön keskellä.
Tärkeimpiä alan itsensä täysin rahoittamia uudistuksia digitalisaation hengessä ovat muun muassa asiakkaalle helppo ja ilmainen taksin tilaussovellus Valopilkku sekä erityisesti maaseudulle ja haja-asutusalueille suunnattu kimppataksi-malli Kelan suorakorvausjärjestelmää tai Liikenne palveluna –hankkeita unohtamatta.
”Kun kuuntelemme herkällä korvalla eri asiakasryhmiä, kehitämme omaa palvelua asiakkaiden parhaaksi ja innovoimme Kimppataksi-mallin tai Valopilkku-sovelluksen kaltaisia palveluita aktiivisesti, pysymme ”pelissä” ja kuljetusmarkkinoilla mukana. Yhdeksi maailman arvostetuimmaksi ja luotetuimmaksi luonnehdittu taksijärjestelmä säilyy jatkossakin arvostettuna hyvän palvelun, kehitystyön ja erittäin toimivaksi osoitetun luvanvaraisuuden ja ammattipätevyyssäännöstön perustalta. Yhtenäinen jäsenistö, liitto ja taksipalvelun jatkuva kehittäminen ovat askeleita menestykseen.” – Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen toteaa.