:KATSO VIDEO: Kromin kiiltoa kaupungin täydeltä – Big Wheels valtaa Pieksämäen

b3bead41-9c77-4142-acd3-f5217900b599-main_image

1960 Chevrolet cruising-paraatissa kesän 2014 Big Wheelsissä. Kuvaaja Ira Honkonen.

Pieksämäen lauantaina 16. heinäkuuta 2016 täyttävä koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels on yksi Suomen suurimmista vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajoista! Nyt jo viidettätoista kertaa järjestettävä tapahtuma kerää paikkakunnalle ajoneuvoja ja yleisöä myös maan rajojen ulkopuolelta.

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattava tapahtuma on parhaimmillaan koonnut Pieksämäen keskustan rantapuistoon yli 1.300 harrasteajoneuvoa ja jopa 18.000 hengen yleisön! Kyseessä on myös päiväkävijämäärältään yksi Etelä-Savon maakunnan suurimmista yleisötapahtumista.

Tapahtumaviikonlopun kohokohta on kokoontumisajo lauantaina 16.7.2016 aivan kaupungin keskustassa kulttuurikeskus Poleenin puiston ja Toikanniemen upeissa järvimaisemissa. Tapahtuma-alueella on edustettuna ajoneuvoharrastuksen koko kirjo merkkiin, malliin tai valmistusmaahan katsomatta, vaikkakin pääpaino on yleensä vanhoissa amerikanraudoissa.

Omat alueensa on varattu myös massiivisille jenkkirekoille sekä nostalgisille lasten polkuautoille. Lisäksi suositussa lasten pahviautoverstaassa valmistuu tapahtuman aikana toinen toistaan upeampia menopelejä.

Tapahtuma tarjoaa nostalgiannälkäiselle nähtävää enemmän kuin tarpeeksi, sillä samaan aikaan kulttuurikeskus Poleenissa järjestetään vintage- ja retrokulttuurin erikoismessut. Savo Vintage -tapahtuman teemoja ovat vanha muoti, nostalgiasisustus ja keräily. Savo Vintage -messuilla on myös mahdollisuus teettää itselleen vintagekampaus ja -meikki sekä vaikkapa poseerata ammattikuvaajien pin up -kuvissa.

Paikalla on stailauksia, meikkejä ja kampauksia toteuttamassa mm. kansainvälisesti tunnetuista pinup- ja vintageammattilaisista koostuva Foxy Vixens’ Beauty Parlour -ryhmä.

Koko perheelle suunnattuihin tapahtumiin klo 10-17 pääsee 10 euron pääsymaksulla. Alle 15-vuotiaat lapset veloituksetta aikuisen seurassa.

Lauantain kokoontumisajo päättyy suureen autoparaatiin, jota on katujen varsilla seuraamassa tuhatpäinen yleisöjoukko. Osa yleistöstä varustautuu liikkuvan autonäyttelyn seuraamiseen jopa grillein ja onpa reitin varrella nähty jalkakäytävälle katettuja kahvipöytiä posliinikuppeineenkin. Parhaimmillaan jenkkirekkojen vetämässä autoparaatissa on ollut lähes 700 osanottajaa ja autoletkan pituus on ylittänyt kymmenen kilometriä! Tänä vuonna paraatin aikataulu muuttuu perinteisestä ja autot starttavat alueelta vasta puoli tuntia totuttua myöhemmin, klo 17.00.

Lauantai-ilta huipentuu Big Wheels Rock’n roll Party -konserttiin Pieksämäen vanhoille veturitalleille vuonna 2015 valmistuneella katetulla Veturitorilla. Iltabileiden pääesiintyjä on australialainen Kieron McDonald. Lavalla nähdään myös kotimaiset Mike Bell & The Belltones sekä Flying Flick Knives ja DJ Mr. Brown. Illan aikana käydään myös Boom Boom Kittens -burleskiryhmän emännöimä Underground Model 2016 -mallikilpailun finaali, joka järjestetään nyt kolmatta kertaa iltabileiden yhteydessä.

Iltaohjelman klo 21-02 ikäraja on 18 vuotta ja pääsymaksu 15 euroa.

Big Wheels ja Savo Vintage la 16.7.2016 alkaen klo 10.00, Big Wheels Rock’n Roll Party alkaen klo 21.00. Tarkemmat tiedot aikatauluista ja ohjelmasta: www.bigwheels.fi