Sähköauton käyttöönottotilaisuudessa Haukiputaan yksikönjohtaja Alpo Kaisto ja kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi Kuva: Jouni Ylisuutari
Haukiputaan yksikössä on otettu käyttöön sähköauto, jota hyödynnetään opetuksessa. Keväällä oppilaitokseen saapuu myös hybridiauto.
OSAOn Haukiputaan yksikössä otettiin käyttöön ensimmäinen Pohjois-Suomessa koulutuskäyttöön hankittu täyssähköauto. Nykyajan autoissa on monimutkaisia ohjelmia, lisälaitteita sekä sovelluksia. Niitä voi pitää melkein tietokoneina. Autoalan perusopinnoissa vaaditaankin sähköalan turvallisuuskoulutusta ja siksi OSAOn opiskelijoita on jo vuoden ajan koulutettu sähköturvallisuuden pariin.
– Uutta sähköautoa käytetään kaikessa autoalan koulutuksissa ja ajoneuvo on myös henkilökunnan käytössä. Autossa on 94 ampeeritunnin akku, autolla pääsee noin 240 kilometriä sähköllä ja polttomoottoriavusteisesti jopa yli 290 kilometriä, kertoo koulutuspäällikkö Marko Hyyryläinen.
Auto on otettu Haukiputaalla hyvin vastaan ja niin henkilökunta kuin opiskelijat ovat siitä innostuneita. Autoalan koulutuksessa pyritään katsomaan vuoteen 2020 ja jopa vähän eteenpäin ja ennakoimaan mihin ala on menossa. Haukiputaan yksikössä on menossa EAKR -rahoitteinen Auto2020 –projekti, jossa kehitetään yksiköstä autoalan osaamis- ja innovaatiokeskittymää.
– Investoimme myös nykyaikaisiin autoalan oppimisympäristöihin. Projektin hankintana meille tulee keväällä hybridiauto, Hyyryläinen jatkaa.
Kaikille avoin latausasema
Reilu kuukausi sitten OSAOn Haukiputaan yksikön pihalle asennettiin sähköauton latausasema. Asema on avoin kaikille käyttäjille. Se on aluksi ilmainen, mutta muuttuu projektin päätyttyä maksulliseksi. Asema toimii samalla periaatteella kuin perinteiset polttoaineasemat.
– Olen suunnitellut aseman koneinsinöörinopintojeni opinnäytetyönä vuosi sitten. Auto ajetaan aseman viereen, kiinnitetään latauspistokkeeseen ja aletaan ladata. Asemalla on mahdollista ladata kahta ajoneuvoa yhtäaikaisesti, Hyyryläinen kertoo.
Haukiputaalla halutaan kouluttaa opiskelijoita pärjäämään mahdollisimman hyvin työelämässä. Koulutuksessa tehdään jatkuvaa yhteistyötä alueen yrittäjien kanssa. Latausaseman käyttökokemuksiakin on kerätty paikalliselta taksiautoilijalta, jolla on käytössään sähköauto.