Peugeot ja Juha Salo aloittavat yhteistyön

8ba2625ac94a5d1f_800x800ar

 

Kompakti ja pippurinen Peugeot 208T16 R5 on kuljettajien mieleen.

Peugeot-maahantuoja Maan Auto Oy ja moninkertainen rallin Suomen mestari Juha Salo aloittavat markkinointiyhteistyön. Juha Salo tuo kilpailuihin maassamme ensimmäisenä uuden nelivetoisen Peugeot 208T16 R5-ralliauton.

Juha Salo on kuulunut suomalaisen ralliautoilun kärkikuljettajiin yli kymmenen vuoden ajan. Toistaiseksi tuloksena hänellä on kahdeksan rallin Suomen mestaruutta, viisi hopeamitalia ja kaksi pronssia. Urallaan Karkkilassa toimiva ralliammattilainen on saavuttanut myös Kiinan rallimestaruuden.

-Peugeot 208T16 R5 avaa uuden luvun kilpailuhistoriassani. Pitkästä aikaa saamme kartanlukija Marko Salmisen kanssa ajaa voitosta parhaalla ja uusimmalla mahdollisella kalustolla. Tämä on iso motivaatioruiske koko Saloracing Finlandin teamille, Juha Salo sanoo.

Menestys tukee nykymallistoa

Peugeot on menestynyt esimerkillisesti SM-ralleissa aikaisemminkin. Sebastian Lindholm voitti Peugeot 206 WRC-autolla Suomen mestaruuden viidesti vuosina 2000 – 2006 ja Kosti Katajamäki vuonna 2005.

-Tavoitteena on jatkaa ”Bastin”ja Kosti Katajamäen viitoittamaa tietä, kerätä korkeimmat pisteet myös tältä kaudelta ja näyttää Peugeotin suorituskyky yleiskilpailussa rallia seuraaville henkilöille. Ajettuani edelliset 14 vuotta pääosin tuotantoryhmän autoilla, ajotyyliini pitää tehdä muutoksia jotta saamme auton potentiaalin maksimaalisesti hyödynnettyä. Kesäkisoihin mennessä olemme varmasti täysin sinut Leijonan kanssa, Juha Salo pohtii.

Peugeot tuo lähitulevaisuudessa myös siviiliautomarkkinoille mielenkiintoisia uutuuksia mm. 308 SW GT-malliston muodossa. Menestys rallipoluilla antaa tukea myös laajentuvalle mallistolle.

Taustalle laajempi yhteistyökokonaisuus

Juha Salon ja Peugeot-maahantuojan yhteistyön taustalla on laajempi kokonaisuus kuin rallien kautta saatava näkyvyys.

-Juha ja pirteän näköinen 208T16 ovat näytteillä kilpailupaikkakunnilla ennen ralleja maaliskuun SM-kilpailusta alkaen. Juha myös tulee toimimaan markkinointitapahtumissamme myös jälleenmyyjien luona, valottaa sopimuksen kattavuutta Maan Auto Oy:n Peugeot- myynti- ja markkinointipäällikkö Nicklas Fuchs.

-Juha Salo on ainoa kuljettaja, jonka kanssa teemme yhteistyötä rallin suhteen. Hänen meriittinsä puhuvat puolestaan, ja lisäksi hänen tapansa hoitaa ja kehittää yhteiskumppanisuhteita kelpaavat esimerkiksi kenelle tahansa urheilijalle, Nicklas Fuchs sanoo.