Suomen Autokoululiitto ry: Poliisi ei myönnä jatkossa ajokortteja – ajo-opetus säilyy ennallaan

Ajokorttia hankkivan kansalaisen ei tarvitse jatkossa asioida poliisin luukulla. Ajokorteista vastaava viranomainen on 1.1.2016 lähtien Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Käytännön asiointi tapahtuu Ajovarman toimipisteissä. 

Suomen Autokoululiitto muistuttaa, että ajo-opetuksen tärkein tehtävä on taata mahdollisimman turvallinen liikenne kaikille tienkäyttäjille. Henkilöautokortin ikäraja on edelleen 18 vuotta. Autokouluoppilaan on jatkossakin suoritettava vähintään 19 tuntia teoriaopetusta ja vähintään 18 tuntia ajo-opetusta. Hyväksytyn kuljettajantutkinnon suoritettuaan saa haltuunsa pitkäaikaisen ajokortin.

Turvallista ja sujuvaa ajotaitoa ei opita hetkessä

Kansankielellä ”kakkosvaihe”, eli viralliselta nimeltään syventävä vaihe säilyy jatkossakin. Syventävässä vaiheessa kehitetään perusvaiheen opetuksessa ja harjoitteluvaiheessa hankittuja tietoja ja taitoja.

”Kun on kertynyt kilometrejä liikenteessä, on hyvä palata hetkeksi miettimään, miten säilyä vastuullisena kuljettajana jatkossakin”, toteaa Suomen Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi. ”Monivaiheinen kuljettajaopetus on vähentänyt nuorten kuljettajien liikenneonnettomuuksia merkittävästi”, Jokilampi jatkaa.

Syventävässä vaiheessa on sekä teoriaopetusta että ajo-opetusta 4 tuntia. Henkilöajokortin syventävän vaiheen opetuksen voi aloittaa aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun ajokoe on hyväksytty. Vaiheet täytyy suorittaa kahden vuoden kuluessa ajokokeen suorittamisesta.

Autokoulun myöntämä todistus harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen opetuksen suorittamisesta on toimitettava ensi vuoden alusta lähtien Ajovarman palvelupisteeseen. Mikäli todistusta ei ole toimitettu kahden vuoden kuluessa, kuljettaja voidaan määrätä ajokieltoon toistaiseksi. Ajokielto on tällöin voimassa, kunnes hän on tarvittavan todistuksen Ajovarmalle toimittanut.

Vuoden 2016 alusta alkaen Trafi lähettää muistutuskirjeen niille henkilöille, jotka eivät ole toimittaneet harjoittelu- ja syventävän vaiheen todistusta puolitoista vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen.