Uusi Ford Ranger –avolava tarjoaa parannettua polttoainetaloudellisuutta, uudistunutta muotoilua sekä edistynyttä teknologiaa

kkzdbrvk3xrhhnizplvr

VANTAA, 16. maaliskuuta 2016 –Uusi jykevä Ford Ranger –avolava tarjoaa uudistunutta muotoilua, parantunutta polttoainetaloudellisuutta ja viimeisintä teknologiaa. Uusi Ranger ensiesitellään Suomen Ford-liikkeissä huhtikuussa 2016.

Ford Ranger oli vuonna 2015 Euroopan myydyin avolava-auto. Suomessa Ranger oli vuonna 2015 segmenttinsä kolmanneksi ostetuin.

“Ford Ranger tuo asiakkaille voittamattoman yhdistelmän kyvykästä nelivetoa, erottuvaa muotoilua sekä premium-luokan varusteita kuten SYNC 2 –yhteydenpitojärjestelmän. Wildtrak on malliston huippu,” sanoi Roelant de Waard (vice president, Marketing, Sales & Service, Ford of Europe) “Ranger on valmiina kaikkiin haasteisiin, se tarjoaa kantavuutta ja vetokykyä, luokkansa johtavaa kahluusyvyyttä sekä optimoitua polttoaineenkulutusta.”

Nykyinen Ford Ranger esiteltiin vuoden 2011 ja se on ollut Euroopassa myyntimenestys. Rangerin markkinaosuus Fordin 20 perinteisellä Euroopan markkinalla* on noussut 11,7 prosentista vuonna 2012 vuoden 2015 23,6 prosenttiin. Viimeisimpien Fordin tilastojen mukaan Ranger on markkinajohtajan asemassa Euroopassa. Suomessa Ford Rangerin markkinaosuus segmentissään vuonna 2015 oli 21,85 %.

Kehittyneemmät dieselmoottorit

Uuden Rangerin moottorit ovat entistä taloudellisempia. Käytössä on teknologiaa kuten Auto-Start-Stop -järjestelmä ja sähkötoiminen ohjaustehostin sekä uudet välityssuhteet. Polttoaineenkulutus on pudonnut jopa 17 prosenttia.

2.2 TDCi –moottorin teho on nyt 160 hv, eli 10 hv enemmän kuin edeltäjämallissa. Voimakas 3.2 TDCi 200 hv –moottori on saatavana Limited- ja Wildtrak-malleihin. 6-nopeuksinen manuaalivaihteisto ja automaattivaihteisto ovat saatavana molempien moottorivaihtoehtojen kanssa.

Täysin uuden Rangerin polttoaineenkulutus on aiempaa pienempi. 160 hv moottorin EUyhdistetty polttoaineenkulutus on manuaalivaihteiston kanssa 7,3 litraa / 100 km ja CO2-päästöt 191 g/km. Kulutuslukema on pudonnut 0,5 l/100 km ja CO2-päästöt 15 g/km edeltäjään verrattuna. 2.2 TDCi –moottorin ja automaattivaihteiston kanssa EU-yhdistetty kulutus on 8,0 litraa / 100 km (1,4 l/100 km pienempi kuin edeltäjämallissa) ja CO2-päästöt 209 g/km (39 g/km pienempi kuin edeltäjällä).

Edistynyttä, kuljettajaa avustavaa teknologiaa

Uuteen Rangeriin on saatavana runsaasti kuljettajaa avustavia teknologioita. Näihin kuuluvat Kaistavahti ja Kaistanpitoavustin, aktiivinen vakionopeudensäädin turvavälihälyttimellä, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, parkkitutkat edessä ja takana sekä peruutuskamera. ESC-ajovakautusjärjestelmään kuuluvia toimintoja ovat mm. kaatumisen esto sekä perävaunun hallintajärjestelmä.

Muuta teknologiaa:

• Mäkilähtöapu, joka on käytössä myös mäkeä ylös peruutettaessa

• Alamäkihidastin, joka luistonestojärjestelmän avulla auttaa pitämään nopeuden tasaisena jyrkempää alamäkeä laskeuduttaessa

• Kuormantunnistus säätää ESC-järjestelmää auton kuorman painon mukaan

• Hätäjarrutehostin lisää jarrujärjestelmän painetta nopeassa (hätä)jarrutustilanteessa

• Fordin englanninkielisellä ääniohjauksella ja 8 tuuman värillisellä kosketusnäytöllä varustettu SYNC 2 –yhteydenpitojärjestelmä

Jykevä, mutta moderni ulkonäkö

Uusi Ranger erottuu tien päällä päivitetyllä ja modernimmalla ulkonäöllään. Kyvykkään avolavan tunnistaa uudistetusta keulan muotoilusta sekä uusista ajovaloista.

“Kun tarkastellaan millaisessa käytössä autot ovat asiakkaillamme, on tärkeää että Ranger sekä näyttää että toimii jykevänä ja luotettavana,” sanoo Dave Dewitt (exterior design manager, Ford Asia Pacific). “Näimme mahdollisuuden tehdä ulkomuodosta jännittävämpi ja korostaa ‘Built Ford Tough’ –elementtejä. Samalla Rangerin erinomainen aerodynamiikka säilytettiin.”

Uudet sisätilat ovat entistäkin tyylikkäämmät ja mukavammat. Vaikutelma on henkilöautomaisempi. Selkeät vaakasuuntaiset linjat erottuvat kojelaudassa ja reunustavat keskikonsolia kosketusnäyttöineen. Uusi mittaristo sekä kaksi värillistä tietonäyttöä (Limited ja Wildtrak –malleissa) tuovat tietoa autosta, yhteydenpidosta ja navigointijärjestelmästä kuljettajan näkyviin aiempaa selkeämmin.

“Rangerin sisätilat ovat modernit ja niissä on vahva tekninen puoli,” Dewitt sanoi. “Suunnittelua korostaen olemme valinneet materiaaleja, jotka ovat tyylikkäitä ja houkuttelevia mutta samalla hyötyajoneuvon käytön kestäviä. Sisätilat ehkä näyttävät enemmän henkilöautomaisilta, mutta ne ovat edelleen käytännölliset.”

Kykyä ja tyyliä

Ford Ranger on edelleen yksi luokkansa kyvykkäimmistä autoista. Valittavana on kaksi ohjaamotyyppiä. Super Cab –malleissa takaovet ovat takaa saranoidut ja autossa ei ole takaistuimia. Neliovinen Double Cab –ohjaamo tarjoaa hyvät tilat jopa kolmelle takamatkustajalle. Double Cab –mallit tulevat Suomeen takaistuimilla ja ovat ns. kaksikäyttöautoja. Double Cabiin on kuitenkin mahdollista tehdä paikallisesti takaistuimet poistava muutostyö ennen ensirekisteröintiä. Näin myös Double Cab saadaan muutettua alennetun autoveron pakettiautoksi. Käyttöä kestävä lava on molempien ohjaamotyyppien kanssa tilava.

Ranger on suunniteltu vaativiin olosuhteisiin ja maastoon. Kahluusyvyys on luokkansa johtava 800 mm ja maavara on 230 mm. 28 asteen lähestymiskulma ja 25 asteen jättökulma takaavat, että Ranger pärjää myös jyrkemmässä maastossa.

Vetotapa on kytkettävissä sähkötoimisesti ja takavedolta voidaan vaihtaa nopean välityksen nelivedolle ajon aikana käyttämällä keskikonsolissa olevaa valintakytkintä. Hitaamman välityksen neliveto on valittavissa kun tarvitaan esimerkiksi lisää vääntöä pienemmille nopeuksille tai lisää tukea alamäkijarrutukseen. Valinnaisvarusteena saatava sähkötoiminen takatasauspyörästön lukko auttaa parantamaan pitoa kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa. Vetokyky on jopa 3500 kg ja kantavuus jopa noin 1150 kg.

Maastoajo- ja kuljetuskyvyn ohella Ranger on nyt mukavampi kuin koskaan. Auton jousitusta on hienosäädetty ja auto on jopa edeltäjääkin parempi ajettava sekä mukavampi.

Ajokokemusta on parannettu myös sähkötoimisen ohjaustehostimen (EPAS) avulla. Ohjaustuntuma on luontevampi ja kevyempi. Käsiteltävyys matalissa nopeuksissa, esimerkiksi pysäköidessä, on parempi. Suuremmalla nopeudella ajettaessa ohjaus on tarkempi ja tehostus muuttuu tarpeen mukaan nopeuden, ohjauspyörän asennon, kaarreajon sekä kiihdyttämisen ja hidastamisen perusteella. Perinteistä ohjaustehostimen pumppua ei ole, näin EPAS-tehostus säästää polttoainetta noin 3 prosenttia sekä on hiljaisempi.

Uusi Ford Ranger Double Cab on edelleen ainoa auto segmentissään, jolla on täysi viiden tähden Euro NCAP-luokitus.

Wildtrak – Ranger-malliston huippu

Ranger Wildtrak on malliston lippulaiva. Sen erottaa yksilöllisestä tumman metallinharmaasta sävystä niin etusäleikössä, sivupeileissä, ovenkahvoissa kuin lavan reunoissa. Wildtrakin yleisilme on näyttävä ja urheilullinen. Muita Wildtrakin yksillöllisiä yksityiskohtia ovat suorakulmaiset sumuvalot, yksilöllinen lavakaari, 18 tuuman kevytmetallivanteet sekä Wildtrak-logoteippaus. Wildtrakin tunnusomaista väriä on myös uudistettu ja uusi metalliväri on nimeltään Pride Orange.

Sisätiloissa oranssi korosteväri tuo urheilullista tunnelmaa selvästi modernimpaan ja henkilöautomaisempaan ohjaamoon. Voimakas vaakasuuntainen linja erottuu leveässä ohjaamossa ovissa sekä kojelaudassa. Mittaristossa on kaksi värillistä näyttöä, keskikonsolin kosketusnäyttö on 8-tuumainen. Kojelaudan päälliosa on miellyttävän tuntuinen ja oranssi tikkaus erottuu selkeästi. Wildtrakin istuimet ovat yksilölliset, kuljettajan istuin on 8-suuntaan sähkötoimisesti säädettävä.

# # #

* Ilmoitetut polttoaineen kulutusluvut ja CO2-päästöarvot on mitattu Euroopan komission direktiivien (EC) 715/2007 ja (EC) 692/2008 asettamien teknisten vaatimusten mukaisesti. Polttoaineen kulutus ja CO2- päästöt on määritelty ajoneuvotyypin, ei yksittäisen auton mukaan. Käytetty testaustapa mahdollistaa vertailtavuuden eri autotyyppien ja valmistajien välillä. Polttoainetehokkuuden lisäksi ajokäyttäytymisellä sekä muilla ei-teknisillä asioilla on vaikutusta auton polttoaineen kulutuksen ja CO2-päästöjen määrittämiseen. CO2 on pääasiallisin kasvihuonekaasu, joka on syynä ilmaston lämpenemiseen.

** Euroopan Ford raportoi myyntiluvuistaan 20 Euroopan päämarkkina-alueellaan kansallisten myyntiyhtiöiden kautta. Euro 20 -markkinoihin kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Norja, Puola, Portugali, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki ja Unkari.