Elektrobit (EB) suunnittelee avaavansa uuden autoteollisuuden ohjelmistoihin keskittyvän tuotekehitysyksikön Ouluun

Ouluun avattava tuotekehitysyksikkö tarjoaa EB:lle mahdollisuuden palkata osaavia ohjelmistosuunnittelijoita kasvavaa autoteollisuuden ohjelmistoliiketoimintaansa varten

Elektrobit (EB) kertoi tänään suunnitelmistaan avata uusi autoteollisuuden ohjelmistojen tuotekehitysyksikkö Ouluun. Uuden tuotekehitysyksikön suunnitellaan työllistävän vuoden 2014 loppuun mennessä noin 40 ohjelmistosuunnittelijaa, keskittyen autoteollisuuden sulautettujen ohjelmistojen kehitykseen.

EB:n Automotive-liiketoimintasegmentti on kasvanut tasaisesti viime vuosien ajan, ja tällä hetkellä sillä on yli 1100 työntekijää Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Romaniassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa. Toiminnan laajentaminen Ouluun antaa lisää mahdollisuuksia ohjelmistojen kehittämiseksi tarvittavan henkilöstön määrän kasvattamiselle nykyisiä ja tulevia tarpeita varten.  Toimipiste tulee sijaitsemaan Oulun Teknologiakylässä, missä myös EB:n Wireless-liiketoimintayksikkö sijaitsee.

“Autojen ohjelmistot ja elektroniikka ohjaavat autoteollisuuden suuria innovaatioita, ja automarkkinoilla merkittäviksi kilpailutekijöiksi ovat nousseet ajamista auttavat järjestelmät, autoihin langattomasti verkottuneet palvelut (connected services) ja kuluttaja- ja mobiiliteknologioiden integrointi auton sisäisiin viihde- ja viestintäjärjestelmiin ja ulkoisiin palveluihin. Osaavan työvoimansa ansiosta Oulu on meille ihanteellinen paikka ohjelmistojen kehitystoiminnalle”, sanoo EB:n Automotive-liiketoimintasegmentin johtaja Alexander Kocher.

“EB:n uusi autoteollisuuden ohjelmistojen tuotekehitysyksikkö Oulussa on loistava mahdollisuus niin EB:lle kuin alueen insinööreille. Autoteollisuuden ohjelmistojen markkinat kasvavat ja olemme varmoja siitä, että markkinat voivat hyötyä pitkäaikaisesta kokemuksestamme langattomien teknologioiden parissa”, sanoo EB:n Wireless-liiketoimintasegmentin johtaja Hannu Huttunen.