Tieliikenneturvallisuus: uusien tilastojen mukaan tarvitaan lisätoimia kuolemantapausten estämiseksi EU:n teillä

car-wreck-on-the-beach

Euroopan komission tänään julkaisemat vuoden 2015 liikenneturvallisuustilastot vahvistavat, että Euroopan tiet ovat edelleen maailman turvallisimpia huolimatta siitä, että liikennekuolemien väheneminen on hidastunut viime aikoina

Euroopan komission tänään julkaisemat vuoden 2015 liikenneturvallisuustilastot vahvistavat, että Euroopan tiet ovat edelleen maailman turvallisimpia huolimatta siitä, että liikennekuolemien väheneminen on hidastunut viime aikoina. 26 000 ihmistä menetti henkensä EU:n teillä viime vuonna, 5 500 vähemmän kuin vuonna 2010. Vuoteen 2014 verrattuna ei EU:n tasolla kuitenkaan tapahtunut parannusta. Lisäksi komissio arvioi, että 135 000 ihmistä loukkaantui vakavasti EU:n teillä. Liikennekuolemien ja loukkaantumisten yhteiskunnalliset kustannukset (kuntoutus, terveydenhoito, aineelliset vahingot jne.) arvioidaan vähintään 100 miljardin euron suuruisiksi.

EU:n liikennekomissaari Violeta Bulc sanoi, että ”jokainen kuolemantapaus ja vakava loukkaantuminen on liikaa. Olemme saavuttaneet vaikuttavia tuloksia liikennekuolemien vähentämisessä viime vuosikymmeninä, mutta nykyinen paikallaan polkeva tilanne on huolestuttava. On tehtävä paljon enemmän, jotta Eurooppa saavuttaisi tavoitteensa, joka on liikennekuolemien puolittaminen vuoteen 2020 mennessä. Kehotankin jäsenvaltioita vauhdittamaan täytäntöönpanoon ja kampanjointiin liittyviä toimiaan. Tästä voi aiheutua kustannuksia, mutta se ei ole mitään niiden 100 miljoonan euron kustannusten rinnalla, joita yhteiskunnalle aiheutuu liikennekuolemista ja loukkaantumisista. Komissio puolestaan jatkaa toimiaan siellä, missä se voi saada aikaan selvää eurooppalaista lisäarvoa. Teknologia ja innovaatiot muokkaavat yhä enemmän tieturvallisuuden tulevaisuutta. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä esimerkiksi ajoneuvojen verkkoyhteydet ja automaattiohjaus voivat auttaa suuresti törmäysten välttämisessä, ja työskentelemme tiiviisti oikeanlaisten puitteiden toteuttamiseksi.”

Keskimääräinen tieliikennekuolemien määrä EU:ssa vuonna 2015 oli 51,5 tieliikennekuolemaa miljoonaa asukasta kohti, mikä vastasi kahden edellisen vuoden määrää. Kehityksen hidastumisella, joka seuraa merkittävää 8 prosentin laskua vuosina 2012 ja 2013, on useita taustasyitä, kuten suurempi vuorovaikutus suojaamattomien ja motorisoitujen tienkäyttäjien välillä kaupungeissamme. Haavoittuvien tienkäyttäjien (jalankulkijat, pyöräilijät jne.) osuus on suuri niiden 135 000 ihmisen joukossa, joiden komissio arvioi[1] loukkaantuneen. Komissio julkaisee nyt ensimmäisen kerran tällaisen luvun, kun EU:n jäsenvaltiot ovat alkaneet raportoida vertailukelpoisia ja luotettavia tietoja vakavista tieliikennevammoista. Tämä on myös ensimmäinen askel kohti vakavia vammoja koskevaa yhteistä eurooppalaista käsittelytapaa.

Maakohtaiset tilastot (ks. jäljempänä) osoittavat, että tieliikennekuolemien määrä vaihtelee edelleen merkittävästi eri puolilla EU:ta, vaikka tämä kuilu pieneneekin vuosi vuodelta. Joissain perinteisesti hyviä tuloksia saavuttaneissa maissa edistyminen oli vähäisempää, kun taas kolme niistä jäsenvaltioista, joissa liikennekuolemia on eniten, paransi omaa liikenneturvallisuustilannettaan.

EU:n tieliikenneturvallisuuden parantaminen

Jotta voidaan saavuttaa EU:n strateginen tavoite eli puolittaa tieliikennekuolemien määrä vuosien 2010 ja 2020 välillä, tarvitaan lisätoimia. Jäsenvaltiot ovat ensisijaisia toimijoita, sillä useimmat päivittäisistä toimista toteutetaan kansallisella ja paikallisella tasolla: liikennesääntöjen täytäntöönpanon valvonta, infrastruktuurin kehittäminen ja ylläpito sekä opetus- ja valistuskampanjat. Euroopan komissio toimii siellä, missä voidaan saada aikaan selvää eurooppalaista lisäarvoa, esimerkiksi kun on kyse lainsäädännöstä, joka mahdollistaa rajatylittävien liikennerikkomusten seuraamusten täytäntöönpanon, tai infrastruktuuria ja ajoneuvoja koskevien teknisten turvallisuusstandardien vahvistamisesta. Komissio seuraa aktiivisesti tilannetta ja kannustaa ja auttaa jäsenvaltioita parantamaan suorituksiaan tietojen, osaamisen ja kokemuksen sekä parhaiden käytänteiden vaihdon avulla.

Viime vuosikymmenen teknologiset läpimurrot ovat parantaneet ajoneuvojen turvallisuutta suuresti. Innovoinnin ja teknologian merkittävät edistysaskeleet tarjoavat vahvaa tulevaisuuden potentiaalia liikenneturvallisuuden parantamiseksi, erityisesti kun on kyse ajoneuvojen automaatiosta ja liitettävyydestä. Tasoittaakseen tietä kohti automaatiota ja parempaa liikenteenhallintaa komissio aikoo laatia vuoden 2016 jälkipuoliskolla yleissuunnitelman, joka koskee vuorovaikutteisten älykkäiden liikennejärjestelmien (Intelligent Transport Systems, ITS)käyttöönottoa. Tämä tarkoittaa kahdensuuntaista viestintää ajoneuvojen välillä sekä tieinfrastruktuurin kanssa ja välillä. Tällaiset järjestelmät antavat ajoneuvoille mahdollisuuden varoittaa toisiaan suoraan (esim. hätäjarrutuksen tapauksessa) tai infrastruktuurin välityksellä (esim. tulevat tietyöt).

Tieliikennekuolemat miljoonaa asukasta kohti – alustavat maakohtaiset tilastot vuodelta 2015

2010 2014 2015 2014 – 2015 2010 – 2015
Belgia 77 65 67 4 % -10 %
Bulgaria 105 91 95 4 % -12 %
Tšekki 77 65 70 7 % -8 %
Tanska 46 32 30 -8 % -35 %
Saksa 45 42 43 3 % -5 %
Viro 59 59 50 -15 % -16 %
Irlanti 47 42 36 -15 % -22 %
Kreikka 112 73 74 2 % -36 %
Espanja 53 36 36 0 % -32 %
Ranska 64 53 54 2 % -13 %
Kroatia 99 73 82 13 % -18 %
Italia 70 56 56 1 % -17 %
Kypros 73 52 66 27 % -5 %
Latvia 103 106 94 -11 % -14 %
Liettua 95 91 82 -10 % -19 %
Luxemburg 64 64 58 -9 % 0 %
Unkari 74 63 66 3 % -13 %
Malta 36 24 26 10 % -27 %
Alankomaat 32 28 28 0 % -12 %
Itävalta 66 51 56 10 % -14 %
Puola 102 84 77 -8 % -25 %
Portugali 80 61 60 -2 % -33 %
Romania 117 91 95 4 % -21 %
Slovenia 67 52 58 11 % -13 %
Slovakia 65 48 51 6 % -22 %
Suomi 51 42 48 15 % -3 %
Ruotsi 28 28 27 -2 % 0 %
Yhdistynyt kuningaskunta 30 29 29 -1 % -4 %
EU 63 51 51,5 1 % -17 %

 

Lisätietoja

MEMO/16/864

Komission liikenneturvallisuustyö ja EU:n liikenneturvallisuustilastot

Seuraa meitä Twitterissä:

@Bulc_EU

@Transport_EU

 

[1] Vuoden 2014 tiedot.