Neljännen sukupolven Toyota Prius saavuttaa energiatehokkuudellaan uuden ennätystason. Uutuusmallin EU-testisyklin mukainen yhdistetyn ajon polttoaineen kulutus on 3,0 l/100 km. Vastaava hiilidioksidipäästö on 70 g/km.
Alhaiset päästölukemat kertovat parhaasta mallisukupolvien välisestä muutoksesta, jonka Toyota on tehnyt vuonna 1997 sarjatuotantoon tulleeseen Priukseen. Samanaikaisesti Priuksen käsiteltävyys ja ajo-ominaisuudet on viety uudelle tasolle.
Täysin uusi hybridijärjestelmä, maailman parhaan termisen hyötysuhteen omaava bensiinimoottori, ensimmäinen TNGA (Toyota New Global Architecture) -ratkaisuun perustuva alustarakenne ja uraauurtava aerodynamiikka vaikuttavat kaikki ajodynamiikkaan sekä pakokaasupäästöjen ja kulutuslukemien pienentämiseen.
Edistystä tehokkuudessa
Polttoainekulutuksen pienentäminen ja päästölukemien madaltaminen ovat olleet aina Toyota Priuksen toteutuksen keskiössä. Täysin uuden mallin kohdalla Toyota sitoutui kokonaisvaltaiseen hybridijärjestelmän uudelleentoteutukseen ja aerodynamiikan ennakkoluulottomaan suunnitteluun viedäkseen mallille ominaisen tehokkuuden uusille tasoille.
Työn tuloksena mallin yhdistetyn ajon CO 2 -päästöt ovat malliversiosta riippuen alimmillaan 70 g/km tasolla, bensiinin kulutuksen painuessa arvoon 3,0 l/100 km. Edeltävässä mallissa vastaavat lukemat olivat 89 g/km ja 3,9 l/100 km.
Hybridijärjestelmän muutokset ovat ratkaisevimmassa roolissa tulosten saavuttamiselle. Atkinson-syklillä toimiva 1,8 VVT-i -bensiinimoottori toimii kehitystyön tuloksena maailmanennätyksellisellä 40 % termisellä hyötysuhteella. Luku kertoo, minkä määrän moottori pystyy muuntamaan polttoaineen energiasisällöstä liike-energiaksi. Esimerkiksi kitkan ja mekaanisten häviöiden pienentäminen johtaa siihen, että jokaisesta polttoainepisarasta saadaan suurempi energiamäärä hyötykäyttöön.
Uusi nikkelimetallihydridiakku (NiMH) on kompaktimman kokoinen ja energiatiheydeltään parempi. Se tarjoaa paremman suorituskyvyn ja helpomman sijoitettavuuden korirakenteeseen. Akku on nyt takaistuimen alla, joten tavaratilan toteutuksessa ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja. Myös voimansiirron, sähkömoottorin ja säätöyksikön komponentit on uudelleensuunniteltu tai hienosäädetty painon säästämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi.
Uuden Priuksen aerodynaamisuudella on merkittävä vaikutus auton ominaisuuksiin. Malli on matalampi, muotoilultaan terävämpi ja houkuttelevampi, mutta silti ilmanvastukseltaan tehokas. Ilmanvastuskerroin (Cd) on pienentynyt lukemasta 0,25 arvoon 0,24. Sekä korimuotoilu että pohjarakenteiden toteutus auttavat ilmaa virtaamaan sulavasti Priuksen yli, ali ja sivuitse.
Parempi käytännön suorituskyky
Priuksen uuden sukupolven edustaja kiihtyy 0-100 km/h 10,6 sekunnissa. Maantieajossa ohituskiihdytys 80–120 km/h tapahtuu vain 8,3 sekunnissa. Huippunopeus on 180 km/h. Hybridijärjestelmän kokonaisteho on 90 kW (122 hv), ja tehoa on tarjolla aiempaa käyttäjäystävällisemmällä tavalla. Uusi voimansäätöyksikkö sallii järjestelmän hyödyntää enemmän sähkövoimaa, jolloin kiihdytykset tuntuvat luonnollisemmilta bensiinimoottorin kierrosnopeuden kasvaessa auton kiihtymisen myötä.
Jokapäiväiseen käyttöön liittyvät ominaisuudet paranevat merkittävästi. Uusi malli on ensimmäinen Prius, jolla voi vetää perävaunua. Suurin sallittu vetomassa on 725 kg (jarruton / jarrullinen).
Kehittynyt ajodynamiikka
Toyota on sitoutunut valmistamaan yhä paremmin ajettavia autoja. Viimeistelty hybridijärjestelmän toiminta yhdistyy Priuksessa loistavaan dynaamiseen suorituskykyyn, joten autoa on varsin mukava ajaa. Tämän osa-alueen kehityksen kärjessä on TNGA-alustarakenne, joka otetaan ensimmäisenä käyttöön juuri tässä Toyota-mallissa. Rakenne on mahdollistanut 2,5 cm matalamman painopisteen – keskeisen ominaisuuden ajokäytökseen liittyen.
Ominaisuuksia parantaa huomattavasti myös jäykempi korirakenne. Edelliseen malliin verrattuna korijäykkyys on parantunut peräti 60 %. Tämä on saavutettu käyttämällä uudenlaisia hitsaus- ja kokoonpanotekniikoita sekä vahvojen, mutta keveiden suurlujuusterästen hyödyntämisellä keskeisissä kohdissa.
Päällekkäisiin kolmiotukivarsiin perustuva uudentyyppinen takajousitus parantaa käsiteltävyyttä, ajovakautta ja matkustusmukavuutta. Uusi Prius on vakaa ajettava myös mutkateillä ja moottoritienopeuksilla.
Parempi vastaavuus kaasunpainalluksiin, tarkka ohjaus ja tehokkaat jarrut parantavat myös osaltaan Priuksen dynaamista suorituskykyä ja johtavat yhä hauskempaa ajokokemukseen.
Uuden Priuksen tekniset tiedot
Bensiinimoottori | |
Tyyppi | 4-sylinterinen, rivi, DOHC |
Iskutilavuus | 1 797 cm3 |
Suurin teho | 72 kW (98 hv) @ 5 200 rpm |
Suurin vääntö | 142 Nm @ 3 600 rpm |
Sähkömoottori | |
Suurin teho | 53 kW (72 hv) |
Akkutyyppi | Nikkelimetallihydridi |
Hybridijärjestelmä | |
Järjestelmän suurin kokonaisteho | 90 kW (122 hv) |
Suorituskyky | |
Kiihdytys 0 -100 km/h | 10,6 s |
Kiihdytys 80 – 120 km/h | 8,3 s |
Huippunopeus | 180 km/h |
Kulutus ja päästöt (yhdistetty ajo, arvio ennen tyyppihyväksyntää) | |
Polttoaineen kulutus | Alkaen 3,0 l/100km |
CO2-eli hiilidioksidipäästöt | Alkaen 70 g/km |
Mitat | |
Pituus | 4 540 mm |
Leveys | 1 760 mm |
Korkeus | 1 470 mm |
Akseliväli | 2 700 mm |
Sisätilojen pituus | 2 110 mm |
Sisätilojen leveys | 1 490 mm |
Sisäkorkeus | 1 195 mm |
Vetomassa (jarruton / jarrullinen perävaunu) | 725 kg |
TOYOTA