Vuoden Auto Suomessa 2016 on Opel Astra

20151216 Opel Astra

Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) hyväksyi Vuoden Auto Suomessa 2016 -äänestyksen ensimmäiselle kierrokselle 32 ehdokasta. Finaaliin jatkoi kuusi uutuutta, joista varsin ylivoimaiseksi voittajaksi nousi Opel Astra.

Suomessa päätyökseen autoista ja liikenteestä kirjoittavia toimittajia edustava Auto- ja liikennetoimittajat ry. valitsi merkittävimmän uuden automallin toista kertaa. Tuomareina ovat yhdistyksen 125 jäsentä, joista 65 osallistui äänestykseen molemmille kierroksille.

Ensimmäisellä kierroksella olivat mukana kaikki marraskuun alun 2014 jälkeen myyntiin tulleet uudet automallit, jotka koottiin koeajettavaksi Malmin lentokentälle. Tuomaristona toimineet AuLin jäsenet valitsivat mieleisen kärkikuusikon, ja eniten ääniä saaneet jatkoivat toiselle kierrokselle. Ensimmäisellä kierroksella kaikki 32 ehdokasta löytyivät vähintään yhden tuomarin listalta. Valitsijat totesivat, että tasaisesta joukosta oli paljon vaikeampi nostaa kuutta parasta muiden yläpuolelle kuin vuosi sitten.

Tärkeimpänä kriteerinä Vuoden Autoa valittaessa on rahalle saatava vastine, mutta sen lisäksi jokainen tuomariston jäsen voi painottaa tärkeinä pitämiään ominaisuuksia, kuten teknistä edistyksellisyyttä, ajettavuutta, tiloja ja turvallisuutta. Painotukset näkyvät valinnoissa, sillä ensimmäisellä kierroksella 30-vuotiaan poikamiehen kärkikuusikko oli hyvin erilainen kuin kolmen lapsen isällä.

Finaalikierrokselle edenneet kuusi ehdokasta koottiin yhteen ja niihin tutustuttiin perusteellisesti Malmin lentokentän ympäristössä. Sen jälkeen ensimmäisellä kierroksella äänestäneet jakoivat 15 pistettä haluamallaan tavalla ehdokkaille. Kuudesta ehdokkaasta yksi piti nostaa voittajaksi ja sille sai antaa enintään kuusi ääntä. Toisella kierroksella oli kuusi erinomaista, joskin hyvin erilaista ehdokasta, joista jokainen nousi voittajaksi ainakin yhden tuomarin äänestystuloksessa.

Honda HR-V oli yhden tuomarin suosikki ja Volkswagen Touran oli kahden mielestä paras. Keskikastin muodostivat Škoda Superb (8), Audi A4 (7) ja Volvo XC90 (6), jotka kilpailivat tiukasti kakkospaikasta. Opel Astra oli ylivoimainen, sillä 41 tuomaria piti sitä ykkösvalintanaan.

 

  1. Opel Astra                   290
  2. Volvo XC90                 172
  3. Škoda Superb             168
  4. Audi A4                       164
  5. Honda HR-V               101
  6. Volkswagen Touran      78
  7. Tuomaristo arvioi voittajaa seuraavasti: “Opel Astra antaa paljon vastinetta rahalle, mikä on Vuoden Auto Suomessa valinnan pääkriteeri. Astran viides sukupolvi on mennyt kaikilta ominaisuuksiltaan merkittävästi eteenpäin edeltäjäänsä verrattuna. Uudet moottorit ovat taloudellisia, ajettavuus on kohdallaan ja Astraan saa hyvä varusteita (mm. led-matriisivalot) kohtuuhintaan.